Liikkuva poliisi > LP:n toimintaa > Kansainvälinen toiminta
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä

Yhteystiedot
Viljatie 2
00700 HELSINKI

Puh 071 878 0111
Faksi 071 878 2009

Kansainvälinen toiminta

Liikkuva poliisi on toiminut aktiivisesti kansainvälisillä kentillä jo vuosien ajan. Näillä sivustoilla esitellään tätä toimintaa mahdollisimman monipuolisesti.

Liikkuvan poliisin kansainvälinen toiminta on osa koko poliisin kansainvälistä toimintaa. Kansainvälinen yhteistyö tukee kansallista liikennevalvontaa, kuten tekniikan ja taktiikan kehittämistä. Kansainvälinen toiminta liittyy kiinteästi kansallisiin tavoitteisiin ja painoalueisiin.

Kansainvälisellä poliisi- ja sidosryhmäyhteistyöllä tuetaan Liikkuvan poliisin kansallisten tavoitteiden saavuttamista. Toiminnasta raportoidaan ylijohdon ohjauksen mukaisesti. Ajantasaisen tiedon kahdensuuntainen vaihtaminen varmistetaan lähialueyhteistyökumppaneiden (Venäjä, Viro, Baltia), pohjoismaiden (SANT) sekä Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) kesken. Lisäksi varmistetaan suomalaisen liikennevalvonnan kannalta merkittävien tavoitteiden ja toimenpiteiden sisällyttäminen em. instanssien toiminnassa.

Edellä mainituista asioista LP:n esikunnassa vastaa ylikomisario Pasi Kemppainen.



Takaisin | Tulosta sivu


Share