|
| ||
|
|
Kysymyksiä ja vastauksiaOnko passikuvan oltava tarkalleen 36 x 47 millimetrin kokoinen? 36 x 47 mm on minimikoko, jota pienemmät kuvat hylätään. Kuvaamoissa on paljon ajokorttikuvaleikkureita, jotka tekevät 35 x 45 mm:n kokoista kuvaa, mikä on ikävä kyllä liian pieni. Kuva-alue (eli kuvan tausta-alue) saa olla suurempikin, kunhan pää on kuvassa oikean kokoinen. Ylimääräinen tausta pään ympärillä vain helpottaa virkailijan skannaustyötä. Usein voikin olla hyödyllistä jättää reunukset paikalleen kuvaan. Kuinka leveä pää saa olla kuvassa? Pään leveydelle ei ole erikseen annettu mittoja, ainoastaan korkeudelle. Jos pään korkeus on vaatimusten mukainen, leveyteen ei tarvitse kiinnittää huomiota. Onko pään yläpuolelle jätettävä kuvassa tyhjää tilaa? Tästä ei ole erikseen passikuvaohjeessa mainittu, mutta asia on pääteltävissä nykyisistä vaatimuksista. Ensinnäkin passikuvaohjeen mukaan pään on oltava keskellä kuvaa. Pään maksimikoko kuvassa on 36 mm ja kuvan minimikorkeus 47 mm, joten pään ylä- ja alapuolelle jää yhteensä vähintään 11 mm tilaa (hiuksia ei lasketa). Kun tämä jaetaan tasan pään ylä- ja alapuoliseen osaan, huomataan, että pään yläpuolella pitäisi periaatteessa olla noin 5,5 millimetriä tilaa. Tyypillisesti pää on kasvokuvassa kuitenkin hieman lähempänä kuvan ylä- kuin alareunaa, ja pieni vaihteluväli sallitaan muutenkin. Kuvan skannausta ajatellen riittävä minimitila päälaen ja kuvan yläreunan välissä on 3-4 millimetriä. Sama koskee myös leuankärjen ja kuvan alareunan välistä tilaa. On hyvä huomata, että hiuksia ei lasketa mukaan, kun arvioidaan pään yläpuolelle jäävää tilaa. Etäisyys kuvan yläreunaan lasketaan päälaesta, ei hiuksista. Päälaen ja kuvan yläreunan välinen tila saa olla täynnä tukkaa, joten tässä mielessä pään yläpuolella ei tarvitse olla tyhjää tilaa. Passikuvaleikkuri tekee kuvan kulmiin pyöristykset. Haittaako tämä? Jos kuva on suurempi kuin 36 x 47 mm, pyöristyksistä ei yleensä ole haittaa. Jos taas kuva on tarkalleen 36 x 47 mm, pyöristysten tulee olla maltillisia. Parin neliömillimetrin menetys kuva-alasta ei vielä haittaa mitään, mutta suuremmat pyöristykset näkyvät passin sirulla olevassa kuvassa varjoina ja saattavat häiritä automaattista kasvontunnistusta. Kuvattavalla on paksut hiukset. Täytyykö koko tukan näkyä kuvassa? Ei tarvitse, ja sama koskee myös pitkää partaa. Oleellista on, että pää on kuvassa 32-36 mm korkea (alle 11-vuotiailla 25-36 mm), eikä tähän lasketa hiuksia. Pään korkeus mitataan päälaesta leuankärkeen. Jos hiukset tai parta peittävät pään mitat näkyvistä, leuan ja päälaen paikka täytyy arvioida. Onko kuvan mittojen arviointiin tarjolla apuvälineitä? Tästä voi ladata pdf-muotoisen sapluunan, jonka voi tulostaa läpinäkyvälle tulostuskalvolle. Sapluunassa on vierekkäin neljä kuviota: 1) pään minimi- ja maksimikoko aikuiselle, 2) pään minimi- ja maksimikoko alle 11-vuotiaalle, 3) passikuvan minimikoko, ja 4) passikuvan maksimikoko. Kuvaa arvioidaan asettamalla kalvo sen päälle. Ennen käyttöä kannattaa varmistaa, että sapluuna on tulostunut oikeankokoiseksi. Saako passikuvassa käyttää peruukkia? Peruukkia voi pitää, jos se on henkilöllä päivittäisessä käytössä esimerkiksi lääketieteellisistä syistä. Peruukkia koskevat samat säännöt kuin oikeaa tukkaakin, eli se ei saa peittää kasvoja, erityisesti silmiä. Saako passikuvassa käyttää voimakasta meikkiä tai suuria koruja? Kaikenkattavia ehostussääntöjä on mahdoton antaa. Henkilön tunnistettavuus on ratkaiseva tekijä, ja se on arvioitava tapauskohtaisesti. Miten toimitaan, jos silmälasien valonheijastuksia ei saada pois? Silmälasit voi aina ottaa pois passikuvauksen ajaksi. Kuvattava ei pysty pysyvän sairauden vuoksi pitämään päätään suorassa. Miten hänestä otetaan passikuva? Kuvavaatimuksista voidaan poiketa lääketieteellisistä syistä. Tällöin otetaan kuva, joka parhaiten mahdollistaa henkilön tunnistamisen. Onko molempien korvien näyttävä kuvassa? Kasvojen on oltava kuvassa suoraan kameraan päin. Korvien näkyvyys auttaa joskus hahmottamaan tätä, mutta ei voida edellyttää, että kumpikin korva näkyisi yhtä hyvin, sillä toinen korva voi luonnostaan olla taaempana tai pienempi. Ohjeessa sanotaan, että kuva on tulostettava korkealaatuiselle valokuvapaperille. Mitä tämä tarkoittaa? Markkinoilla on tarjolla paljon tasokkaita paperilaatuja, jotka on tarkoitettu nimenomaan valokuvien tulostamiseen mustesuihkutulostimella. Laadukas valokuvapaperi on tiiviimpää (tiheämpää) ja tukevampaa kuin tavallinen kopiopaperi. Jos paperi on huokoista tai epätasaista, kuvan terävyys kärsii. Paperin ei tarvitse olla myyntinimeltään valokuvapaperia, jos se muuten täyttää edellä mainitut vaatimukset. Kuvaan ilmestyi skannauksen yhteydessä ikään kuin märkiä läikkiä, vaikka niitä ei näy alkuperäisessä kuvassa. Mistä on kyse? Tietyt valokuvapaperit muuttuvat läikikkäiksi, kun niihin kohdistuu mekaaninen paine. Ongelma on helppo ratkaista. Jos läikkiä ilmenee, kuvan ja skannerin kannen väliin asetetaan ohut pahviarkki (passikuvaohjeen paksuusluokkaa) tai vastaava, joka jakaa kannen painon tasaisemmin lasille ja estää kantta painamasta kuvaa niin voimakkaasti. Kumpi on parempi, matta- vai kiiltäväpintainen valokuvatuloste? Kumpikin käy yhtä hyvin. Millainen tausta on paras? Paras taustaväri on vaaleahko harmaa. Ongelmia ilmenee yleensä silloin, jos kuvattavan paita tai iho on sattumalta yhtä vaalea tai tumma kuin tausta, koska silloin ne eivät erotu toisistaan mustavalkoisessa kuvassa. Jos alkuperäinen kuva on värillinen, se myös tallennetaan passin sirulle värillisenä, mutta tietosivulla kaikki kuvat ovat mustavalkoisia. Täysin valkoista taustaa ei suositella. Paras tausta on sellainen, josta sekä kasvot että kuvattavan vaatteet erottuvat hyvin. Takaisin | Tulostettava versio | |




