Blogit > Poliisista päivää - Mikko Paateron blogi

Arkisto

2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008

RSS


Poliisista päivää - Mikko Paateron blogi

Ripaus tosiasioita

03.04.2012

Valtioneuvosto turvasi kehysriihessään poliisin toimintaedellytykset useaksi vuodeksi eteenpäin. Poliittisille päättäjille on annettava tunnustusta siitä, että he tässä vaikeassa tilanteessa panostivat kovaan sisäiseen turvallisuuteen.  

Pahin uhkakuva useiden satojen poliisien vähentämisestä ei siis toteudu. Lisärahoituksella turvataan lisäksi keskeiset kehittämishankkeet, joiden avulla tuottavuutta lisätään vuosikymmenen puolessa välissä.  

Tämän elvytyksen vastineeksi poliitikot ovat päättäneet, että poliisissa käynnistetään välittömästi hallintorakenteen uudistus. Julkisuudessa uudistus on puitu jo puoleenväliin, ennen kuin itse hanketta on ehditty edes asettaa. Ennakointi on aina hyvästä, mutta tällä kertaa sitä on tehty osin väärillä tiedoilla, syystä tai toisesta.  

Olen täsmentänyt oheen muutamia viime päivinä esillä olleita vajavaisia väitteitä. Valitan runsaita lukuja ja yksityiskohtiin menevää esitystapaa. Tässä kohtaa sen on kuitenkin perusteltua.  

Väite: Poliisihallinnossa on päällekkäisyyksiä eli niin sanottuja hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja.

Totuus: Päällekkäisyyksiä poliisin hallinnosta varmaankin jossakin määrin löytyy kaikilta tasoilta, mutta suojatyöpaikkoja ei ole. Ei ainakaan Poliisihallituksessa.  

Vuonna 2009 lakkautettiin 90 poliisilaitosta. Monista näiden laitosten poliisipäälliköistä tuli apulaispoliisipäälliköitä uusiin perustettaviin laitoksiin. Ratkaisu on perustunut valtion hyvään työnantajapolitiikkaan. Ketään ei irtisanottu, ja hyvä niin. Kun paikkoja on sittemmin tullut auki, niitä ei ole täytetty. Näin on vähennetty 30 päällikköä. 

Väite: Poliisihallitusta on kasvatettu entisen lääninjohdon 80 henkilöllä. 

Totuus: Poliisihallitus perustettiin vuoden 2010 alussa, jolloin yhdistettiin sisäasiainministeriön poliisiosastosta poliisin ylijohto ja poliisin viisi lääninjohtoa yhdeksi virastoksi. Poliisihallitukseen siirrettiin lisäksi rahanpelin valvontaan liittyviä tehtäviä muusta lääninhallituksesta, sisäasiainministeriön kirjaamon tehtäviä sekä alaisesta hallinnosta sisäisen tarkastuksen tehtävät.  

Ennen Poliisihallituksen perustamista vuonna 2009 kyseisiin tehtäviin käytettiin 225 henkilötyövuotta. Vuoden vaihteessa tehtäviin käytettiin 223 henkilötyövuotta, 188 Poliisihallituksessa ja 35 sisäasiainministeriön nykyisessä poliisiosastossa. Poliisihallituksessa tehtiin muualta siirtyneitä ja uusia tehtäviä yhteensä 18 henkilötyövuoden verran. Sisäasiainministeriön poliisiosasto on kasvanut seitsemällä henkilötyövuodella.  

Poliisihallituksen henkilöstömäärä on siis vähentynyt hieman, vaikka sille on tullut lisää tehtäviä. Tällä hetkellä virat ovat lähes täydellisessä täyttökiellossa. Auki tulee vain muutama virka vuodessa.

Väite: Helsingin poliisilaitos on menettänyt viidessä vuodessa 200 virkaa.

Totuus: Koska kyseinen kritiikki kohdistuu minuun, niin voin kertoa tilanteesta siitä lähtien, kun elokuussa 2008 aloitin nykyisessä tehtävässäni. Helsingissä poliisien henkilötyövuosien määrä on sen jälkeen noussut 16 henkilötyövuodella 1265:een. Muun henkilöstön määrä on vähentynyt 35 henkilötyövuodella 306:een. 

Väite: Keskusrikospoliisi on menettänyt viidessä vuodessa 70 virkaa. 

Totuus: KRP:ssä poliisien määrä on noussut neljällä henkilötyövuodella, yhteensä 403:een. Muun henkilöstön määrä on vähentynyt yhdeksällätoista 279:ään. 

Väite: Olen lakkauttamassa Liikkuvaa poliisia. 

Totuus: Ensinäkin, tähän ei toimivaltani riitä. Toiseksi, olen poliisiylijohtajana korostanut aina yhteistyön tiivistämistä, enkä ole kertaakaan esittänyt jonkun poliisiyksikön lakkauttamista.  

Itse katsoisin asiaa toiminnan kautta. Mitä toimintaa halutaan ja miten kattavasti? Sen jälkeen tehtävään tukemaan suunnitellaan mahdollisimman kevyt johtamisjärjestelmä sekä hallinto- ja tukitehtävät.  

Valtioneuvosto edellyttää yksiköiden vähentämistä. Minä sitoudun toteuttamaan tehtävän, jonka esimiestaho päättää. Se on itse asiassa kaikkien virkamiesten velvollisuuskin.  

Poliisin hallintorakenteen uudistuksen ensimmäinen ja toinen vaihe valmisteltiin erittäin laajalla rintamalla ja varmasti täysin läpinäkyvästi. Nyt on meneillään poliisin kehittämishanke, jossa koko henkilöstö voi osallistua poliisitoiminnan kehittämiseen reaaliaikaisesti. Samassa hengessä tullaan varmasti valmistelemaan myös tuleva rakenneuudistuksen kolmas vaihe sitten, kun se on sisäasiainministerin toimesta asetettu. Myös hankkeen vetovastuu kuuluu luonnollisesti ministeriölle, koska se käsittelee myös Poliisihallitusta.

Lopuksi:  

Lehtien palstoilta on luettavissa, että poliisi on kriisissä. Mielenkiintoista on, että tässä väitetyssä ilmapiirissä poliisi on tehnyt erinomaista tulosta kaikilla tasoilla ja saavuttanut joka vuosi lähes kaikki poliittisten päättäjien ja sisäasiainministeriön sille asettamat tavoitteet. 

Kehysriihessä poliitikot tekivät sisäasiainministerin päättäväisyyden ansiosta merkittäviä päätöksiä. Poliisin toiminta voidaan suunnitella ennakoivasti usealle vuodelle eteenpäin, eikä tuloksista tarvitse tinkiä jatkossakaan.  

Työttömien poliisin määrä vähenee oleellisesti ja voimme näillä näkymin palkata jo kesästä alkaen noin kaksi sataa vastavalmistunutta poliisia.  

Yhdessä lisärahoituksen, hallintorakenteen uudistuksen ja meneillään olevan poliisitoiminnan kehittämishankkeen myötä meillä on erinomaiset edellytykset rakentaa uutta tulevaisuuden poliisia. Tässä kokonaisuudessa on katsottava kaikki poliisitoiminnan osa-alueet, toivottavasti myös sisäasiainministeriön sisällä.





Share