Blogit > Poliisista päivää - Elina Katajamäen blogi |
||
Poliisista päivää - Elina Katajamäen blogiOsasyyllinen13.06.2013Eihän se tietysti ole poliisin vika, että toisella puolisoista oli elämäntapa, jossa riskit korostuivat. Silti sitä tunsi itsensä melkein osasyylliseksi. Mieluummin olisi kertonut sille toiselle ihan mitä tahansa muuta, kuin arjen pysäyttävän tiedon siitä, että asuntolainaa on lyhentämässä enää yksi. Jäljelle jääneen epäusko miltei tarttui. Teki mieli itsekin varmistaa, oliko tämän ihmisen puoliso nyt ihan oikeasti kuollut, vai oliko ilmoituksessa sittenkin virhe. Ei siinä ollut. Moni arvaa jo ilmeestä, mitä tuleman pitää, kun poliisi yllättäen saapuu erityisen vakavin naamoin kotiovelle. Melko harvoin uutiset ovat hyviä. Yhteiskunnassamme on kuitenkin päätetty ja hyväksi nähty, että nimenomaan poliisi hoitaa valtaosan suruviestien viemisestä. Siksi tehtävää suorittavalla virkamiehellä on valtava vastuu harteillaan. Kuinka kertoa asiansa – väistämättä pilata ihmisen päivä – mahdollisimman tahdikkaasti ja ihmisläheisesti. Aika usein tulee pidettyä olkapäästä kiinni, tuettua, kun sanat eivät pääse perille kivun läpi. Kun puhe on suruviestistä, moni osaa uutista odottaakin. Vanhusten ja sairauksista kärsineiden omaiset ovat rauhallisia. Reaktioissa on surun seassa hiljaista hyväksyntää väistämättömän edessä. Mutta kun salama iskee kirkkaalta taivaalta, tarvitaan poliisilta erityisen paljon ihmissuhdetaitoja ja empatiaa. Toisinaan vahvaa rintaa suojaliivin alla, johon epätoivoon vaipuva saa nyrkeillään hakata maailman epäoikeudenmukaisuutta. Kuolemantapaus vaatii järjestelyjä ja organisointia. Tilanteen pitkittyessä korostuu oikeiden sanojen valinta. Usein omaiset muistelevat edesmennyttä; mitkä olivatkaan viimeiset sanat. Täytyy osata keskustella, mutta on osattava myös oikea-aikainen hiljaisuus. On oltava tuntosarvet pystyssä ja ymmärrettävä, mikä kunkin tilanteessa on parasta. Soitetaanko paikalle sukua, tai kenties ammattiapua. Vai annetaanko hiljaisen surun saapua, kun ihminen vaatii saada jäädä ajatustensa kanssa yksin. Ja lopulta, vuoron päätyttyä, poliisi menee kotiin ja alkaa saman tien harjoitella tässä ammatissa tuiki tarpeellista unohtamisen taitoa. Kun joku kuukauden päästä kysyy, keikka muistuu enää hämärästi mieleen. Konstaapeli ei voi kantaa kotiinsa koko maakunnan murheita. Empatiaa kun riittää jokaiselle tulevallekin tehtävälle vain, jos vapaalla osaa päästää työasioista irti. 
| ||
RSS
