Pekka Kokkonen17.6.2010 Päättäessäni nyt kansainvälisen siviilipoliisimissioni olen yrittänyt listata niitä mahdollisia hyötyjä joita kansainvälisiin tehtäviin osallistumista poliisi (organisaationa) ja yksilönä saa. Viimeksi kuluneet parikymmentä vuotta ovat olleet voimakasta poliisitoimen kansainvälistymisaikaa. Puhutaan mm. lainvalvonnan eurooppalaistumisesta, globaalista terrorismista, kansainvälisen yhteistyön ja tiedonvaihdon uudesta aikakaudesta. Perinteisestä pohjoismaisesta poliisiyhteistyöstä on siirrytty yhä enenevässä määrin eurooppalaiseen poliisiyhteistyöhön ja lähialueyhteistyöhön rikos- ja oikeusapuasioissa. Suomen asukaspohja on kansainvälistynyt ja turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut. Suomen poliisi ei ole tässäkään suhteessa yksinäinen saareke. Kaikki tämä kansainvälistyminen on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan poliisitoimeen Suomessa. Tulevaisuudessa kansainväliset poliisitehtävät tulevat entisestään lisääntymään, niin poliisialan opiskelussa kuin työelämässä. Hyvän koulutuksen omaavat suomalaispoliisit ovat suomalainen vientituote jolla maailmalla riittää kysyntää yli tarjonnan. Kansainvälistyvässä maailmassa vieraiden kielten hallinta ja eri kulttuurien tuntemus ovat aina eduksi. Kansainvälisessä siviilipoliisitoiminnassa hankittu kokemus auttaa poliisia selviytymään alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Muiden valtioiden poliisitoiminnasta on opittavissa paljon. Joskus voidaan jopa välttää toistamasta muiden tekemiä virheitä ja toisaalta hyviä malleja voidaan sovittaa Suomen olosuhteisiin. Kansainvälisiin tehtäviin hakeutuminen tulisi pysyä aina vapaaehtoisena toisin kuin eräissä muissa valtioissa. Ketään ei saa pakottaa hakeutumaan kansainvälisiin tehtäviin. Tästä on nähty huonoja esimerkkejä eräiden valtioiden poliisimiesten kohdalla, vastoin tahtoaan operaatiossa olevalla poliisilla on yleensä varsin huono motivaatio, eikä hieman parempi palkka tätä seikkaa muuta Kansainvälisiin tehtäviin osallistuminen ei myöskään saisi muodostua ehdoksi tehtäviin nimittämiselle, vaikkakin kansainvälisen kokemuksen tuomat hyödyt ovat ilmeiset. Kiitos tämän blogin lukijoille, itse olen palannut kotomaan poliisitehtäviin Päijät-Hämeeseen. Jos kaipaat lisätietoa kansainvälisistä siviilipoliisitehtävistä, lupaan sitä parhaan kykyni mukaan antaa. Minut tavoitat osoitteesta: pekka.kokkonen@poliisi.fi Turvallisia työpäiviä kaikille niin ulkomaan kuin kotimaan poliisitehtäviin! 20.4.2010 Kenen poliisi? Olin jokunen aika sitten Kabulin poliisiakatemiassa seuraamassa alipäällystökurssin päätöstilaisuutta. Kurssin juhlallisessa päätösseremoniassa jokainen oppilas (56 miestä ja 1 nainen) kävelivät kurssin eteen, jossa heille luovutettiin kurssitodistus. Sitten he kääntyivät muita oppilaita ja kutsuvieraita kohti ja lausuivat asennossa seisten lupauksen puolustaa Afganistanin valtioita ja kansalaisia kaikilta vaaroilta ja olla urhea yhteisönsä palvelija. Oppilaiden karjuessa yksitellen valojaan ajaudun taas miettimään kenelle poliisi oikeastaan kuuluu Afganistanissa? Kenen turvallisuutta ja etuja poliisi parantaa ja valvoo? Kenelle kansainväliset toimijat täällä poliisia kouluttavat? Minulle on tästä seikasta tullut yhä useammin epäilyksiä. On selvää, että USA:n johtama liittouma ja kansainvälinen yhteisö käyttävät suurta äänivaltaa Afganistanin poliisin jälleenrakennuksessa. Tämä äänivalta on jopa niin suuri, että afgaaneilla on itsellään vaikeuksia tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Kansainvälisen yhteisön Afganistaniin panostamasta valtavasta rahamäärästä vain noin 30 prosenttia menee Afganistanin hallituksen kautta. Jopa sellaiset poliisin kehityshankkeet, jotka alun perin olivat afgaanien aloittamia, ovat nyt kansainvälisten johtamia. Afgaanien itsensä sitouttaminen ja motivoiminen toimimaan sellaisissa kehityshankkeissa, joissa on vain hyvin vähän tai ei ollenkaan kuultu heidän tarpeitaan ja toiveitaan, on hyvin vaikeaa. Esimerkiksi suurin osa poliisin kouluttajista on ulkomaisia, joista harva todella tuntee maan olosuhteita ja kulttuuria. Koulutusohjelmat perustuvat pääosin kunkin toteuttaja- ja rahoittajamaan omiin näkemyksiin ja painotuksiin. Afgaaniomistajuuden lisäämiseksi tulisi kiireesti laajentaa ns. ”train the trainer”-koulutuksia joissa afgaanit kouluttavat afgaaneja kansainvälisen yhteisön ohjaamana ja tukemana. Afgaanien omien kouluttajien kouluttaminen vähentää ajan myötä kansainvälisten kouluttajien tarvetta maassa, se on kustannustehokkaampaa ja edesauttaa afgaanien itsensä sitoutumista maansa poliisin kehittämiseen. Afgaaniomistajuuden ja vastuun kasvattaminen asteittain lisäävät poliisien omistautumista maansa turvallisuustilanteen parantamiseen. Suomalaisena tunnen tässäkin suhteessa ylpeyttä mm. siitä seikasta, että Suomi on viime vuonna käynnistänyt afgaanipoliisien ja syyttäjien yhteisen koulutushankeen, jossa tavoitellaan parempaa yhteistyötä poliisien ja syyttäjien välillä rikosprosessissa. Koko projektin kantavana ajatuksena on afgaaniomistajuus. Koulutus toteutetaan neljässä moduulissa, joista kaksi järjestetään Kabulissa ja kaksi Suomessa. Afgaanioppilaat saapuvat Suomeen seuraavan kerran toukokuun puolenvälin jälkeen. Koulutukseen osallistuu yli 20 poliisia ja syyttäjää. He laativat koulutuksensa aikana mm. poliisi-syyttäjäyhteistyökäsikirjan, jota käytetään myöhemmin molempien ryhmien omissa koulutuksissa. Tarkoituksena ei siis ole siirtää Suomen poliisi-syyttäjä yhteistyömallia sellaisenaan Afganistaniin, vaan tarjota oppilaille näkemyksiä ja jakaa niitä kokemuksia, mitä meillä Suomessa on poliisi-syyttäjäyhteistyöstä kertynyt. Tässä globaalin terrorismin torjunnan ja kansainvälisen politiikan temmellyskentässä toivon afgaanien vielä joskus saavan 100 % omistajuuden omasta poliisistaan ja vielä sellaisesta ihmiskasvoisesta poliisista, jonka pääasiallisena tehtävänä on palvella ja suojella omia kansalaisiaan oman valtionsa lakien ja kulttuurin mukaisesti. Kabulin poliisiakatemian ap-kurssin ampumaharjoitus.
Jari Levanoja ja allekirjoittanut testaavat vaihtoehtoisia poliisiajoneuvoja Pohjois-Afganistanissa. 21.3.2010 Tänään, vuonna 1389 Afganistanissa vaihtuu nyt vuosi. Paikallisen ajanlaskun mukaan vuosi vaihtuu nyt kun länsimaisessa kalenterissa on päivämäärä 21. maaliskuuta. Alkaa Afganistanin vuosi 1389. Uudenvuoden juhla ei Afganistanissa ole kovin riehakas. Perinteisesti se on perhejuhla, jossa paikalliset saavat vapaapäivän ja menevät perheidensä kanssa piknikille läheisille vuorille. Raketteja ei onneksi ammuta, niitä on nähty tarpeeksi vuoden muina päivinä Taliban liikkeen toimesta lauottuna. Uudenvuoden päivää pidetään myös kesän alkuna. Afganistanin lyhyt talvi taittuu näin lopullisesti ja alkaa pitkä kesäkausi. Suomalaiselle uudenvuoden vietolle täällä on yhtenäistä vain se, että keskusteluissa palataan siihen mitä menneenä vuotena maassa on tapahtunut ja erityisesti siihen miten kehitys on kehittynyt, vain onko kehittynyt. Itse täällä nyt jonkin aikaa työskennelleenä voin vilpittömästi sanoa, että olen nähnyt kehitystä tapahtuvan vuosien varrella. Maassa on rakennettu paljon, tieverkkoja on pyritty kehittämään, ajoneuvokalusto on hieman parantunut, yleisesti ottaen suurimmissa kaupungeissa elinolot ovat hieman kehittyneet, mutta valitettavasti vain kaupungeissa ja vain hieman. Koska oma työni keskittyy paikallispoliisin kehittämiseen liittyviin asioihin voin sillä saralla todeta, että poliisi on saanut jonkin verran koulutusta ja varusteita. Valitettavasti pelkkä pikakoulutus ja varusteet eivät yksin tuo muutosta. Nyt yli kahdeksan vuotta kestäneen jälleenrakennustyön jälkeen voidaan todeta tavoitteen luoda tehokkaasti toimiva poliisihallinto Afganistaniin epäonnistuneen suurilta osiltaan. On elemassa vielä liian useita tapauksia joissa Afghanistan National Police (ANP) näyttää päinvastoin aiheuttavan rikollisuutta kuin poistavan sitä. Korruptio poliisin keskuudessa on yleistä ja yleisesti kansalaisten tiedossa. Poliisi vaatii kansalaisilta lahjuksia teiden tarkastuspisteillä, rikolliset maksavat tavallisesti itsensä vapaaksi poliisin vankiloista ja poliisi on osin itse mukana huumausaineiden salakuljetuksessa. On tullut esille jopa tapauksia joissa poliisi on itse kasvattanut huumausaineita ja levittänyt niitä poliisiautoa käyttäen. Lähestulkoon vuosikymmen kestäneen kansainvälisen avun jälkeen Afganistanin poliisi ei vielä pysty täyttämään poliisitoiminnalle asetettavia vähimmäisvaatimuksia. Suurin osa poliiseista on luku- ja kirjoitustaidottomia, huonosti tai ei ollenkaan koulutettuja ja alivarustettuja. Tehoton ja heikosti johdettu poliisitoiminta pystyy huonosti vastaamaa kasvavan rikollisuuden ja kapinallisten asettamiin haasteisiin. ANP:n tulevaisuutta ja kehitystä suunnitellaan paljon. Ikävä kyllä, Koko ANP:n tulevaisuuden suunnittelu näyttääkin keskittyneen numeroiden kasvattamiseen laadun kustannuksella. Kansainvälinen yhteisö päätti hiljattain nostaa ANP:n vahvuuden 96 000:sta 109 000 tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä ja vuoden 2011 lokakuuhun mennessä 134 000. Tällä arvioidaan olevan merkittävä vaikutus turvallisuustilanteen kehittämiseen. Pelkkä poliisien määrän lisääminen ja varusteiden jakaminen tuskin tulee kuitenkaan merkittävästi parantamaan turvallisuustilannetta. Koko ANP ei tietenkään ole kelvottomien yksilöiden kerho vaan Afganistanin poliisissa on paljon hyviä yksilöitä jotka pyrkivät aidosti hyvällä motivaatiollaan ja työllään parantamaan kansalaistensa turvallisuutta. Näihin poliisin valioihin rakentuu pitkälti koko ANP:n ja Afganistanin tulevaisuus. Poliisi Afganistanissa tekee vaikeaa työtään varsin vaarallisissa olosuhteissa. Yksistään vuonna 2009 ANP menetti yli 1000 poliisia kapinallisten tekemissä iskuissa. Onnistumisiakin nähdään, poliisi on viime vuonna onnistunut paljastamaan useita maassa toimivia terroristisoluja ja selvittämään muutamia kidnappaustapauksia. Näin suomalaisen poliisimiehen näkökulmasta ANP:lta puuttuu vielä kaksi merkittävää perusseikkaa nimittäin; perusteellinen koulutusjärjestelmä ja kansalaisten tuki. Yhtenäinen ja tasapainoinen poliisin koulutusjärjestelmä pystyy parhaiten tuottamaan osaavia ja motivoituneita poliiseja pikaisesti koulutetun ja huonon aineksen sijaan. Tällä hetkellä valtava määrä hätäisesti pikakoulutettuja tai kokonaan kouluttamattomia poliiseja näyttää muodostavan suuren ongelman Afganistanin kansalaisille. Afganistanin poliisilta puuttuu lisäksi se tärkeä suhde suureen yleisöön joka on perustana luottamuksen rakentamiseen poliisitoimintaan. Ilman yhteisön tukea ANP ei voi onnistua rikosten ehkäisemisessä, tutkinnassa ja ylipäätään maan turvallisuustilanteen kehittämisessä. Työtä paremmin toimivan poliisihallinnon eteen tehdään koko ajan. Kansainvälinen yhteisö, ml. Suomi tukee ANP:tä vuosittain huomattavilla resursseilla. Tavoitteena on että ANP jonakin päivänä pystyy omin avuin huolehtimaan kansalaistensa turvallisuudesta. Uskon varmasti tämän toteutuvan ennen Afganistanin vuotta 2010.
Poliisiasema Pohjois-Afganistanissa Andkhoyn kylässä
Poliisiaseman konstaapelit
Kylän asukkailta kerättyjä aseita
11.3.2010 Vieraalla maalla Talviaamu valkenee Afganistanin pääkaupungissa, Kabulissa, harmaana ja pilvisenä mutta poikkeuksellisen lämpimänä. Kävelen majoitustiloista kohti toimistoa parkkipaikan läpi. Parkkipaikalla seisoo kolme aseistettua vartijaa. Nämä aasialaisen näköiset herrat ovat kaikki yhtä lyhyitä ja yhtä paksuja, kaikki tervehtivät minut nähdessään iloisesti ja reippaasti kättä lippaan vetäen. Tämä joka aamuinen tapaamisemme huvittaa minua. Heitä ei yksinkertaisesti voi ohittaa tulematta hyvälle tuulelle. Lähestyvä jyskyttävä ääni taivaalta vie huomioni, itäiselle taivaalle ilmestyy heti kohta kaksi matalalla lentävää taisteluhelikopteria, joiden lavat haukkovat ilmaa äänekkäästi vieden kaikki muut äänet. Kopterit jyskyttävät leirin yli herättäen varmasti vielä mahdollisesti nukkuvat EUPOL – Afganistan operaation jäsenet. Europan Union Police Mission to Afganistan (EUPOL AFG) missiossa työskentelee noin 300 kansainvälistä ihmistä, suurin osa heistä kuten minä mission päämajassa Kabulissa. Suomalaispoliiseja operaatioissa on tällä hetkellä yhteensä yhdeksän. Lisää on tulossa kevään mittaan. Koko suomalaiskontingentin koko on 23 henkeä, käsittäen poliisien lisäksi rajamiehiä, palomiehiä ja siviilejä. Toimisto sijaitsee majoitustiloista noin 300 metrin päässä, lyhyt työmatka, jos ei ajattele sitä että Suomi on täältä noin 5000 kilometrin päässä. Toimistossa tarkistan aamun postit, sitten ruokalassa nautitun aamupalan jälkeen pakkaan toimistossa ylleni sirpaleliivit, laitan repun selkään, kypärän roikkumaan repun hihnasta, muistiinpanolehtiö kainaloon ja sitten ollaankin valmiita ”etulinjaan”. Tämä ”etulinja” on Kabulin keskustassa sijaitseva Afganistanin sisäministeriö, jonne matkustan kuutena aamuna viikossa tapaamaan paikallista poliisipäällikköä, jota olen nyt mentoroinut vuoden päivät. Sisäministeriö on Taliban-liikkeen tärkeimpiä kohteita ja siksi turvallisuusjärjestelyt onkin pyritty rakentamaan mahdollisiman kattaviksi. Parkkipaikalla minua odottaa paikallinen tulkkini Azizullah, kavereiden kesken Aziz. Tämä vanttera afgaani heittää itsensä panssarimersun etupenkille kuin nuori puuma. Käynnistän auton, lukitsen ovet, avaan radiopuhelimen oikealta kanavalta ja sitten suuntaamme leirin rautaporteista ulos. Aziz on mukava mies, juttelen hänen kanssaan usein siitä miten hän kansalaisena näkee Afganistanin poliisin kehityksen suunnan. Muutama viikko sitten tiedustelin hänen mielipidettään siitä, miten Afganistanin rikollisuutta voisi vähentää ja turvallisuutta ylipäätään maassa parantaa. Hän vastasi, että kansan parissa kerrotaan vitsiä; kuinka rikollisuudesta päästään eroon? Vastaus: erotetaan kaikki poliisit. Tuo vitsi kuvastaa varsin hyvin sitä syvää epäluottamusta, joka valtaosalla kansaa on poliisia kohtaan Afganistanissa. Työskentelyni aikana olen todennut poliisitoiminnan olevan hyvin keskeinen tekijä koko Afganistanin kriisin ongelmaa, mutta myös sen ratkaisua. Afganistanin kompleksisessa kriisissä Taliban-liike ja sille myötämieliset ryhmittyvät näyttävät saavan voimaa maassa lisääntyvästä arkipäivän rikollisuudesta, kansalaisten turvattomuuden tunteesta, kaikkialla rehottavasta korruptiosta ja epäkelvosta poliisitoiminnasta. Suomessa kuten monessa muussakin Euroopan valtiossa on viime aikoina keskusteltu runsaasti Afganistanin kriisinhallintaoperaatiosta. Keskustelu on painottunut paljolti kansainvälisten sotilasjoukkojen toimintaan ja Afganistanin kriisin ratkaisemiseen sotilaallisesta näkökulmasta. Vaikeaan kriisiin ajautuneen yhteiskunnan jälleenrakennukseen ja turvallisuuden parantamiseen tarvitaan kuitenkin sotilaallisen kriisinhallinnan lisäksi panostusta poliisitoiminnan kehittämiseen. Afganistanin jälleenrakennus tarvitisee hyvin johdetun, toimivan ja kansalaisten silmissä uskottavan poliisitoiminnan. Läpi vuosisatojen on nähty, että muutoksessa sotatilasta rauhanajan yhteiskuntaan on ammattitaitoinen ja hyvin organisoitu poliisi tuonut yhteiskuntaan sen tarvitsemaa turvallisuutta, ja vakautta. Kansalaisten silmissä poliisi on koko järjestäytyneen hallinnon näkyvät kasvot. Ammattitaitoisen poliisin rakentaminen Afganistaniin on keskeinen tekijä Talibanin vastaisessa taistelussa sotilastoimien ohella. Ajo läpi Kabulin keskustan kestää aina ennalta arvaamattoman ajan. Matka on täynnä kymmeniä poliisin ja armeijan tarkistuspisteitä, kaoottista liikennettä, jossa kulkee sekaisin älytön määrä vanhoja Toyotoja, jalankulkijoita, kansainvälisten panssariautoja, sotilasajoneuvoja, aaseja, hevosia, kerjäläisiä, vedettäviä vankkureita ym. Liikennesääntöjä on hyvin vähän, pääasiassa kaksi: pitäisi ajaa oikeaa reunaa ja kenenkään päälle ei saa ajaa. Yksi on varmaa, Suomeen päästyäni en ikinä valita liikenneruuhkista. Kabulin asukasluku on noin 4-5 miljoonaa, tarkkaa lukua ei kukaan tiedä koska jonkinlainen väestölaskenta on viimeksi tehty 1970-luvun lopussa. Se on selvää että autoja on liikaa kaupungin tieverkostoon nähden. Päivä kuluu sisäministeriössä mentorointityötä tehden, sitten takaisin toimistolle tyydyttämään tietokone, joka vaatii erilaisia raportteja ym. Ilta kuluu kuntosalilla, ruokaillessa ja sosiaalisen toiminnan merkeissä operaation baarissa ja yhden missiosta poistuvan poliisimiehen läksiäisissä. Illalla vielä ennen nukahtamista kuulumiset perheeltä Messengerissä ja vilkaisu huomenna käsiteltävään työryhmäraporttiin. Yhteenvetona: taas normipäivä epänormaalissa ympäristössä.  Takaisin  Tulosta sivu |
