Mikko Paatero
18.2.2010 Sanaan on voitava luottaa
Toimittajille suunnatun mediabarometrin mukaan poliisin julkisuuskuva koetaan hyväksi ja se on viime vuosina hieman parantunut. Poliisi saa tiedon luotettavuudesta erinomaisen arvion ja mediasuhteista hyvän arvion.
Tuorein esimerkki on tältä päivältä. Helsingin Sanomat julkaisi uutisen, joka koski Kauhajoen tutkintalautakunnan esitystä puoliautomaattisten käsiaseiden poiskeräämiseksi. Minun sanomiseni on esitetty muodossa, jota en enää omakseni tunnista. Korostin haastattelussa kahta asiaa. Poliisin näkökulmasta mitä vähemmän aseita olisi sen parempi. Sanoin, että toimikunnan esitys ei ole kuitenkaan yksiselitteinen. Sanoin ja tarkoitin myös sitä, että mahdollisten kieltojen suhde urheiluammuntaan on selvitettävä. Koska uutisessa asia käsiteltiin kärjistäen, niin haluan vielä tässä yhteydessä mainita aiheesta muutaman sanan. Ennen kuin työryhmän esityksen osalta voidaan edetä, on tarkkaan selvitettävä miten se käytännössä onnistuisi. 200.000 aseen luovuttaminen poliisille olisi mittava operaatio. Ilman lisäresursseja se olisi pois muusta toiminnasta. Se on myös turvallisuus- ja työturvallisuuskysymys. Poliisi on tähänkin saakka ottanut vastaan luovutettuja aseita nk. armovuosijärjestelmän myötä. Lautakunnan esittämässä tapauksessa määrät olisivat aivan eri luokkaa. Ongelmatonta ei ole myöskään ratkaista miten esitetty korvaus määriteltäisiin. Käyvän arvon perusteella puhutaan kymmenistä miljoonista euroista. Kaiken kaikkiaan yritin toimittajalle sanoa, että asia ei ole lainkaan yksinkertainen ja vaatii todella paljon lisäpohdintaa. Tätä viestiä en onnistunut saamaan perille. Tärkeimmät kysymykset poliisin kannalta ovat aseiden määrän hallittu vähentäminen, säilytyksen parantaminen, aseiden hallussapitoehtojen tarkistaminen ja henkilön soveltuvuuden tarkempi kontrolli. Olen myös sitä mieltä, että käsiaseiden vähentäminen vähentää myös pikaistuksissa tehtyjen henkirikosten määrää ja aseilla tehtyjä itsemurhia. Kouluammuskelutapauksiin rajoituksilla tuskin olisi suurta vaikutusta. Niitä suunnitellaan pitkään ja harkitusti. Aselainsäädännön kiristäminen on kuitenkin yhteiskunnan kannalta oikea signaali. Ongelmien syyt ovat kuitenkin aivan muualla kuin aselainsäädännössä. Silloin nimenomaan ihmisistä huolehtimiseen ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin on kiinnitettävä erinomaisen paljon enemmän huomiota kuin nyt. Jas jos medialta vielä tähän liittyen voimme jotain toivoa, niin nykyistäkin enemmän näkökulmia ennaltaehkäisevään työhön. Uutisissa korostuvat usein jo tapahtuneet rikokset ja onnettomuudet. Poliisille tärkeämpää olisi kuitenkin estää niitä ennalta. Olen käsitellyt poliisin näyttäytymistä mediassa laajemmin puheessani Poliisi & Oikeus -lehden seminaarissa ”Poliisi mediassa - reinikainen, rambo vai sisäisen turvallisuuden asiantuntija?” Mikko Paatero 26.1.2010 Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe Perheissä voidaan vuosi vuodelta huonommin, ainakin poliisin tietoon tulleiden tilastojen valossa. Perheväkivaltatehtävien määrä lisääntyi yleisestä kehityksestä poiketen viime vuonna viidellä prosentilla. Suuntaus on huolestuttava, sillä yleisesti ottaen poliisin tietoon tulleet pahoinpitelyt ja henkirikokset laskivat koko maassa. Perheväkivalta on vaikea aihe. Sitä on vaikea ratkaista ja siitä on vaikea keskustella. Julkisuudessakin sen osuus kaikista rikoksista jää pimentoon, koska asianosaisilla on vahva yksityisyyden suoja. Ja niin pitää ollakin. Esimerkiksi dokumentaarisia poliisisarjoja tehtäessä kotihälytystehtäviin ei viedä ulkopuolisia. Syrjäytymisen, perheväkivallan ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ovat poliisille sydämen asia. Meidän ensisijaisena tehtävänä on pyrkiä ennaltaehkäisemään rikokset. Voimme tarvittaessa ohjata asiakkaan hoitoon tai ammattiavun ääreen jokaisen keikan yhteydessä aina kun se on mahdollista. Tunnistamisen tärkeänä lenkkinä ovat sosiaalityöntekijät, joista yli 50 on sijoitettu poliisiasemille. Viranomaisten voimat väkivallan torjunnassa eivät kuitenkaan yksin riitä. Lähimmäisenkin apua tarvitaan. Perheväkivallan osalta se tarkoittaa sitä, että läheisten tai vaikkapa naapureiden kynnyksen ottaa yhteyttä poliisiin on oltava mahdollisimman alhainen. Viime vuonna tämä kynnys näytti valitettavasti vain kasvavan. Ilmoituksentekokynnys on selvästi liian korkea. Tilastoista löytyy myös onnistumisia. Esimerkiksi tieliikenteessä menehtyneiden määrä on laskenut historiallisesti. Tähän tulokseen pääsemiseksi on tehty historiaa myös poliisissa. Sakkoja on annettu enemmän kuin koskaan. Suurin osa niistä on perustunut tehostettuun automaattivalvontaan. Lokakuusta asti poliisi on antanut lisäksi noin 100.000 huomautusta pienemmistä ylinopeuksista. Tuolloin puuttumiskynnys ylinopeuksiin yhdenmukaistettiin koko massa. Tulosten valossa vanha toteamus - luottamus hyvä, valvonta paras - näyttää olevan yhä voimissaan. Tulevaisuuden osalta kuitenkin toivon, että voisimme rakentaa yhteistä turvallisuuttamme yhä enemmän luottamuksen suuntaan, niin liikenteessä kuin kotonakin. Vain yhdessä me voimme tehdä Suomesta Euroopan turvallisimman maan. Seurannan avuksi julkistamme jatkossa neljännesvuosittain tilastot poliisin tietoon tulleen rikollisuuden kehittymisestä. Viime vuoden trendit löytyvät täältä: Poliisihallituksen tiedote 26.1.2010
Mikko Paatero
22.12.2009 Ei pelota! Kaksi päihtynyttä nuorta miestä kuvaa hilpeitä tunnelmiaan videolla. Alkoholia on otettu - ja autolla ajeltu. Tunnelma on katossa: Ei pelota! Autostereoiden raskas rokki pauhaa taustalla. Uhoa ennen tuhoa. Kunnes toinen pojista kuolee. Lopussa olevan linkin takana oleva video ei perustu tositapahtumiin, kuten dokumenteissa usein mainitaan. Se on sitä. Video päätyi poliisille osana kuolemaan johtaneen onnettomuuden esitutkintaa. Menehtyneen nuoren vanhemmat toivoivat, että se tulisi näyttää muille nuorille. Jotta he ymmärtäisivät. Näin olemme tehneet. Poliisi on esittänyt videota muun muassa kouluissa osana liikennevalistusta. Nuorten liikennekuolemat eivät ole laskeneet juurikaan viime vuosina. Meidän onkin mietittävä uusia keinoja, joilla voisimme estää onnettomuuksia ja rikoksia ennakkoon. Tällaisten dramaattisten videoiden julkistaminen on yksi vaihtoehto. Niiden avulla voimme välittää todellisuuden nuorille sellaisenaan. Kovempiakin keinoja kaavaillaan. Yöajokielto. Alkolukko kaikkiin autoihin. Nopeudenrajoittimet henkilöautoihin. Promilleraja alas. 80-lätkä takaisin. Jotain on kuitenkin tehtävä. Autokouluista poliisille kantautuneiden tietojen mukaan vastaan tulee toisinaan nuoria, joilla on selkeästi asenneongelma. Pitäisikö siis ajokortin myöntämisessä toimia kuten aseluvissa eli arvioida henkilön soveltuvuus? Ja auttaako se edes, jos kuoleman kuskina on juopunut alaikäinen autolla, jota ei ole katsastettu. Lopuksi jotain hyvääkin. Poliisissa puuttumiskynnys ylinopeuksiin yhdenmukaistettiin lokakuussa. Poliisin toiminta ja median vahva tuki asian julkistamisessa ovat vaikuttaneet nopeasti. Keskinopeudet ovat laskeneet arviolta 2 km/t. Tutkimusten mukaan prosentin lasku keskinopeudessa vähentää 2-4 prosenttia liikennekuolemia. Lokakuussa henkilöautoliikenteessä menehtyi puolet vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuotta aiemmin. Liikennekuolemat ovat vähentyneet niin, että ensimmäiseen kerran niiden määrä voi laskea alle 300 vuodessa. Yleinen suuntaus on rohkaiseva. Vielä kun nuoretkin saataisiin samalle uralle. Toivotan kaikille Rauhallista Joulua. Pitäkää huolta kaikista lähimmäisistänne. Se on joulun ydinsanoma. Myös liikenteessä. Mikko Paatero, poliisiylijohtaja http://www.youtube.com/watch?v=ZrNbldP7J7M Olemme avanneet aiheeseen liittyvän keskustelun poliisin Facebook-sivuilla: http://www.facebook.com/pages/Suomen-poliisi/134532941512 29.10.2009 Supo ei sooloile, tieto ei katkea Suojelupoliisi on kertonut suunnittelevansa yhdysmiesten lähettämistä Suomen rajojen ulkopuolelle. Suunnitelmat ovat valmiina. Tavoitteena on torjua terroristeja. Vain rahat puuttuvat. Näin luki uutisessa. Supo politikoi, esittää uhkakuvia ja levittää ennakkoluuloja. Näin luki kolumnissa. Suunnitelmia ei ole esitelty. Rahoistakaan ei ole puhuttu. Tieto ei ole kulkenut. Näin kertovat eräät päättäjät. Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten uskoa? Ensinnäkin. Supo on osa poliisia ja Supon kehittämislinjat ovat osa poliisin kehittämistä. Supo ei politikoi, eikä Suposta olla kehittämässä erillistä turvallisuuspoliisia. Se ei ole kenenkään edun mukaista. Poliisin suunnitelmat ovat olleet esillä useilla eri foorumeilla: turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa, hallituksessa ja eduskunnan eri valiokunnissa. Kyse on siis poliisin kokonaisstrategiasta, ei jostain Supon omasta esityksestä. Poliisi 2020 -strategiassa siirrämme painopistettä yhä enemmän rikosten ennaltaehkäisyyn. Suuntaus on sama niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kansainvälisesti tärkeimpiä tavoitteitamme on torjua järjestäytyneen rikollisuuden maahantulo. Sen sisällä - ja osittain erillisenä toimintona - on luonnollisesti mukana myös terrorismintorjunta. Tämä lähtökohta on kaiken kansainvälisen rikostorjunnan keskeinen sanoma. Se toteutuu yhtenäisin ajatuksin ja tavoittein kahdenvälisessä yhteistyössä esimerkiksi Venäjän ja Baltian maiden kanssa. Se on luonnollinen suunta myös lähialueidemme ulkopuolella. Tätä on toivonut myös ulkoasiainministeriö. Toiseksi. Rahastakin on puhuttu. Olen itsekin käsitellyt aihetta muun muassa eduskunnan hallintovaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa. Ennalta ehkäisy on ollut vahvasti mukana myös ensi vuoden budjetin valmistelussa. Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon osalta puhetta ei ole kuitenkaan ollut riittävästi. Sen toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä ei ole käsitelty rahoitusmielessä kokonaisuutena. Tämä olisi mielestäni välttämätöntä, jotta asiakirjassa esitetty tahtotila saadaan myös toteutettua. Poliisin omat budjettikehykset eivät riitä selonteossa mainittujen esitysten hoitamiseen. Poliisi ei tietenkään vastusta lisärahan saamista, jos sen katsotaan olevan mahdollista. Mahdollisesta lisärahoituksesta on syytä kuitenkin muistaa se, että yksittäisellä vuodeksi saadulla panostuksella ei turvata jatkuvuutta. Sillä saisimme vain kokemuksia, emme uutta pysyvää tapaa toimia. Jos halutaan pysyvää toimintaa, olisi rahoitus saatava jatkossa poliisin kehyksiin perusrahoituksen lisäyksinä. Vuosittaisellakin lisärahoituksella saataisiin luonnollisesti hyvää kokemusta ajateltuun toiminnan tehostamiseen. Kolmanneksi. Poliisin yhdyshenkilöiden lähettäminen Suomen rajojen ulkopuolelle rikoksia torjumaan ei ole mitenkään uusi ilmiö. Keskusrikospoliisi on torjunut oman tehtävänsä mukaisesti järjestäytynyttä rikollisuutta maamme rajojen ulkopuolella. Kun tavoitteena on torjua terrorismia, niin on selvää että lähettäjänä on suojelupoliisi, jonka tehtäviin terrorismintorjunta kuulu.
25.9.2009 Poliisi kasvolliseksi keskustellen Poliisin arki on työtä kansalaisten keskuudessa. Siihen meidät on koulutettu – ja sen me osaamme. Useimmiten kontaktit syntyvät kuitenkin tilanteissa, joissa laillisuuden rajoja on koeteltu. Tästä päivästä lähtien meidän on keskityttävä enemmän ennakointiin ja ennalta ehkäisyyn. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää näkyvyyden lisäämistä ja mahdollisuutta vuorovaikutukseen, jotta viestimme vaikuttaisi aidosti kansalaisten asenteisiin ja käyttäytymiseen. Näkyvyys, vuorovaikutus ja ennakointi ovat olleet vahvasti esillä alkusyksystä. Poliisin päivä keräsi kymmeniä tuhansia kansalaisia yli 70 paikkakunnalla. Tapahtuman vetovoima perustui paikallisuuteen. Siksi siihen liittyvä ennakkotiedottaminen, paikallisten turvallisuustutkimusten tulosten julkistaminen mukaan lukien, toteutettiin paikallisesti. Halusimme mennä sinne, missä kansalaisetkin ovat. Tavoitimme toreilla, kauppakeskuksissa ja poliisiasemien pihoilla runsaasti lapsia ja varhaisnuoria sekä nuoria perheitä. Keskustelua käytiin eniten poliisin tehtävistä yleensä sekä liikenteestä. Kansalaisilta ja poliisin hallinnosta tulleen palautteen perusteella tilaisuus koettiin tarpeelliseksi, ja sille toivottiin jatkoa. Sitä on luvassa, ensi vuonna. Pyrimme kasvolliseksi myös virtuaalisesti, sananmukaisesti. Suomen poliisin facebook –sivut ovat saaneet innostuneen vastaanoton. Olemme saaneet tuhansia kavereita ja löytäneet uuden tavan olla läsnä ja vastata turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Poliisin vanha tuttu –sanonta on saamassa kokonaan uuden merkityksen. Näyttäydymme kansalaisille yhtenä, yhtenäisenä poliisina, jota on helppo lähestyä. Palvelussa käyty keskustelu on rohkaissut jatkamaan kehittämistyötä tälläkin saralla. Syksyn aikana työstämme kerrotaan laajasti televisiossa. Dokumentaarisia sarjoja tulee kaikkiaan kolmelta kanavalta. Televisiosarja Poliisit seuraa partioiden arkea kahdeksalla paikkakunnalla neljä kertaa viikossa. Lainvalvojat –sarja esittelee poliisin työtä laajemmin Helsingin poliisin eri yksiköissä. Perinteisin kumppanimme – Poliisi-tv – viettää 20-juhlavuottaan ja jatkaa poliisin matkassa vanhaan malliin. Lisäämme näkyvyyttä, vuorovaikutusta ja ennalta ehkäisyä myös operatiivisessa työssä. Esimerkiksi uuden, ylinopeuksia käsittelevän ohjeemme tavoitteena on lisätä valvontakontaktien määrää. Laskemme puuttumiskynnystä, ja annamme pienistä ylinopeuksista aiempaa herkemmin huomautuksen: kirjallisesti tai suullisesti. Samalla saamme mahdollisuuden valistaa. Tämä kaikki vaatii uutta ajattelua ja rohkeutta, niin kansalaisten kuin poliisienkin keskuudessa. Onnistuminen ennalta ehkäisevässä työssä on erittäin palkitsevaa. Se vähentää monen ihmisen surua ja kärsimystä, sekä poliisin tarvetta selvittää tilanteita jälkikäteen. 11.9.2009 Lähdesuoja vai tietovuoto? Viimeaikaisessa keskustelussa ovat puurot ja vellit menneet vähän sekaisin. Toisaalta on puhuttu lähdesuojasta ja sen mahdollisesta heikentämistahdosta, joka siis ei ole rikosasia, sekä salaisten tietojen vuotamisesta medialle, joka on rikosasia. Ensin haluan sanoa painokkaasti, että olen lähdesuojan vankkumaton kannattaja. Se kuuluu keskeisesti demokraattisen yhteiskunnan peruspilareisin. Toisaalta on selvää, että kenelläkään ei ole lupa rikkoa lakia. Vähiten poliisilla, joka sitä valvoo. Lähdesuoja ja salaisten tietojen vuotaminen ovat selkeästi periaatteellisia kysymyksiä. Lähdesuojaan liittyvä keskustelu kimmahti, kun esitutkintaa ja pakkokeinoja pohtinut työryhmä esitti yksimielisesti osana tuhannen sivun raporttiaan tarkennuksia lähdesuojaan nimenomaan rikosasiassa. Poliisi saisi näin luvan selvittää, kuka on rikkonut lakia. Kyse on siis siitä, että jos joku – vaikkapa virkamies - syyllistyy rikokseen, sen tutkintaa ei voida vesittää lähdesuojan varjolla. Ei kai tämä ole liikaa vaadittu, vai haluaisitko sinä suojella rikollista? Mihin muuhun rikokseen voisi myös syyllistyä tietäen, että ei varmasti jää kiinni? Ainakaan minä en kannata tämänkaltaista ajattelutapaa. Eduskunnan oikeusasiamiehenkin mukaan salassa pidettävien tietojen päättyminen julkisuuteen kesken esitutkintojen on kestämätöntä asianosaisten suojaamisen näkökulmasta ja saattaa myös haitata rikosten selvittämistä. Tähänkin meidän on luonnollisesti vastattava. Työryhmän esitys on vasta työryhmän käsitys. Seuraavaksi perustetaan hanke, jonka tehtävänä on muotoilla tuhannen sivun selvitys hallituksen esitykseksi. Sen yhteydessä ratkaistaan hallituksen kanta ja se, että viekö hallitus asian edelleen eduskuntaan. Poliisiorganisaatiosta ei saa vuodattaa salaisia tietoja julkisuuteen, se lienee sinänsä kaikille selvää. Esillä ollut Inkisen tapaus on tutkittu syyttäjän toimesta, eikä ole todettu, että poliisi olisi tietoja vuotanut. Muitakin tapauksia on tutkittu, itse ja muiden laillisuusvalvojien toimesta. Näyttöä ei ole juuri saatu. Yleensäkin olen sitä mieltä, että kun tietoja jostakin poliisissa salaiseksi luokitellusta asiasta medialle vuotaa, niin vuotokohta on jossain muualla kuin poliisissa. Esimerkiksi useimpien salaisten pakkokeinojen diaaritiedot ovat julkisia. Asiasta tietävät myös asianosaistahot ja sitä kautta mitä ilmeisemmin jotkut ulkopuolisetkin. Syitä voi vain arvailla, koska poliisilla ei ole sitä lupa selvittää. On selvää, että poliisilla on oltava ohjeet ja valvonta senkaltaista että se jo itsessään estää salaisten tietojen pääsemistä julkisuuteen. Tällöin on mietittävä muun muassa sitä, millä perusteilla rikosilmoitukset ja erilaiset selvitykset luokitellaan salaiseksi. Ohjeita tarkistettiin viimeksi kolme vuotta sitten. Rikosilmoitus voidaan salata kokonaan tai osittain esimerkiksi selostuksen ja tutkintapäiväkirjan osalta. Oikeudet eri järjestelmiin myönnetään työtehtävien mukaan. Niiden laajuutta järjestelmän sisällä voidaan myös rajata. Poliisin tietojärjestelmien käyttöä valvotaan moniportaisesti. Keskeisin keino on lokitietojen tarkastelu. Sen avulla selviää, ketkä poliisissa ovat hakeneet tietoja eri järjestelmistä. Ilman sisäistä ilmapiiriä ei kukaan millään valvonnalla pysty estämään tietovuotoja. Yleisen ilmapiirin poliisissa on oltava sellainen, että kaikki pitävät itsestään selvänä salaisten tietojen pysymistä todellakin salassa. Juuri nyt tarkistetaan ja kehitetään edelleen poliisin laillisuusvalvontaa ja sisäistä tarkastusta, jotka ovat omalta osaltaan ennalta estäviä toimia. Lähdesuojaa ja salassapitoa voidaan käsitellä useasta eri näkökulmasta. Julkisuudessa medialla on kuitenkin aina viimeinen sana. Kun kyse on asiasta, joka koskee mediaa erityisesti, ovat äänenpainot olleet kohtuullisen korostuneita. Se on ymmärrettävää. On kerrottu, että media on tässä asiassa kansalaisten puolella ja tärkeässä vahtikoiraroolissa. Näinkin varmasti on, mutta niin on myös poliisi. Poliisi ei tietenkään käy keskustelua omassa asiassaan, vaan siinä roolissa joka sille on annettu yhteiskunnan palvelijana. Poliisi noudattaa niitä lakeja ja säännöksiä, joita demokraattisesti valittu eduskunta on järkeväksi katsonut säätää. Haluan vielä toistaa, mitä alussa totesin: lähdesuoja on ehdoton lähtökohta ja salaisten tietojen vuotaminen poliisista ei ole maata mullistava ongelma juuri nyt. Kuulen mieluusti myös sinun ajatuksesi tästä aiheesta. Yksi foorumi keskustelulle on Suomen poliisin facebook-sivut. Kerro näkemyksesi. Seuraan keskustelua ja otan siihen kantaa 18. syyskuuta kello 16. 16.6.2009 Valehdella ei pidä, mutta kaikkea ei aina voi kertoa Helsingin poliisilaitos johti viime viikkojen ajan kaikessa hiljaisuudessa poikkeuksellista kenttäoperaatiota, johon liittyi panttivankitilanne ja miljoonalunnaat. Poliisi saavutti tärkeimmän tavoitteensa. Kaapattu nuori nainen saatiin vapautettua. Poliisin lakisääteisenä tehtävänä on estää ja ratkaista rikoksia. Tämän sieppaustapauksen yhteydessä poliisi onnistui molemmissa. Epäilty saatiin kiinni nopeasti ja esitettyjen uhkausten toteutuminen estettiin. Haluan näin julkisesti kiittää kaikkia operaatioon osallistuneita poliiseja eri puolilla Suomea sekä poliisille virka-apua antaneita muita viranomaisia: puolustusvoimia, rajavartiolaitosta ja tullia. Tehtävä oli poikkeuksellinen, mutta niin olivat keinotkin. Julkisuudessa on jo herännyt keskustelua poliisin tiedottamisen periaatteista, kun esimerkiksi tapahtumaan liittyvien ilmatilan sulkemisen ja lunnasrahojen yhteys selvisi ulkopuolisille vasta operaation päättymisen jälkeen. Kirjoitettiin salailusta, valehtelustakin. Kaikille on varmaankin selvää se, että poliisi voi tällaisissa tilanteissa kertoa lähtökohtaisesti erittäin vähän. Ei voida juuri kertoa itse, eikä vastata kysyttäessä. Vähäinenkin väärä viesti saattaisi vaarantaa kaapatun henkilön turvallisuuden eli asian, joka oli poliisille heti alusta alkaen kaikkein tärkein vaalittava. Poliisin operaatioiden tiedottamiseen pätee yleisellä tasolla toteamus: valehdella ei pidä, mutta kaikkea ei voi, eikä tarvitse kertoa. Kaappaukseen liittyviä ja julkisuudessa olleita yksittäisiä tapahtumia – ilmatilan sulkemista tai rahojen löytymistä - ei haluttu liittää toisiinsa. Voi olla, että jossain kohtaa poliisi ei yksin jättänyt kertomatta asioita, vaan kertoi asioita jotka eivät olleet totta. Väärien tietojen antaminen ei kuulu poliisin normaaleihin käytäntöihin. Menettelyä joudutaan pohtimaan vain äärimmäisissä tilanteissa, kuten nyt. Se ei tarkoita sitä, että poliisiin ei voisi jatkossakin luottaa. Poliisin luotettavuutta arvosteltiin vastaavanlaisessa, ihmishengen pelastamiseen pyrkivässä operaatiossa Pohjois-Suomessa jokin aika sitten. Tuolloin poliisi esiintyi toimittajana ja pääsi näin lähestymään polttonesteellä itsensä valellutta kohdehenkilöä, joka saatiin turvallisesti kiinni. Kirjoitusten perusteella oikeiden toimittajien oli vaikea tätä menettelyä ymmärtää. Toivon, että tällä kertaa kaikki ymmärtävät tilanteen poikkeuksellisuuden. Joku voi tietysti esittää, että julkisuus olisi voinut pikemminkin auttaa kaappauksen ratkaisussa. Sitä emme voi tietää. Mutta, entä jos olisikin käynyt päinvastoin? 27.5.2009 Onko poliisin toiminta salaista?Viimeaikaiset keskustelut poliisin ja median välisistä suhteista ja tietojen salaamisesta ovat saaneet mielenkiintoisia piirteitä näin poliisin näkökulmasta katsoen. Oikeusasiamies on ottanut kantaa siihen, veljeileekö poliisi liikaa median kanssa ja vuotaako se sen takia salaisia tietoja. Apulaisoikeusasiamies on pyytänyt poliisilta selvitystä siitä, miten media on päässyt yksityisen suojan eli salaisten tietojen lähteille ja mitä sen suhteen aiotaan tehdä. Nyt niin sanotun pakkokeinotyöryhmän mietintöä julkistettaessa ykkösaiheeksi tiedotusvälineissä nousi esitys, jonka mukaan tiedotusvälineen lähdesuojaa voitaisiin joissakin tapauksissa murtaa. Mietinnössä liitteineen on noin tuhat sivua. Luonnollistahan tietenkin on, että se asia, joka itseä eniten kiinnostaa, on tärkeintä. Ymmärrän hyvin lähdesuojan periaatteellisen merkityksen. Olen nimittäin itsekin sitä mieltä, että harkinta sen murtamisesta on syytä tehdä todella tarkkaan. Virkamiesmietintö lähtee nyt lausuntokierrokselle ja tullee eduskuntaan sen jälkeen todennäköisesti monin paikoin tarkennettuna. Vasta sen jälkeen päättäjät pääsevät asian kimppuun. Näin totaalinen tyrmäysyritys heti mietinnön julkistamisen jälkeen on mielenkiintoista. Kun vielä muistetaan, että lähdesuojan mahdollista murtamista koskevaa päätöstä ei tietenkään tekisi poliisi vaan tuomioistuin, Median on saatava seurata poliisin toimintaa Samaa aihetta sivuavat sellaiset kysymykset, voiko media olla mukana poliisin työtä kuvaamassa ja kuuntelemassa ja saako poliisi keskustella median kanssa vapaamuotoisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi poliisin ja lehdistön yhteisissä kerhoissa. Leviävätkö salaiset tiedot median korviin ja murtuuko näiden kautta yksityisyyden suoja? Asia on vaikea ja moniulotteinen. Mielestäni on selvää, että median on saatava seurata ja arvioida poliisin toimintaa. Se kuuluu demokraattisen valtion perusperiaatteisiin. Toisaalta on selvää, että poliisi ei saa päästää mediaa yksityisen rauhan piiriin, vaan siitä päättää tämä taho itse. Harmaata aluetta on aivan riittävästi. Jokainen saa kuvata ja nauhoittaa julkisella paikalla lähes mitä tahansa ja myös julkiselta paikalta yksityiselle alueelle. Toisaalta mediaa ei voida tässä mielessä saattaa huonompaan asemaan kuin muita tahoja, joilla ei ole oikeutta salaisiin tietoihin. Tällöin tulee tarkastella kaikkea poliisin ja esimerkiksi kolmannen sektorin yhteistoimintaa ja sen tulevaisuutta. On monia muitakin sellaisia yhteistyömuotoja myös eri viranomaisten välillä, joissa toista viranomaista ei saa päästää toisen tietoihin käsiksi. Asiakokonaisuus on monimutkainen. Annamme tätä koskevan kannanottomme lähiaikoina apulaisoikeusasiamiehelle. Poliisi ei saa vuotaa salaisia tietoja Yhteiset keskustelutilaisuudet poliisin ja median kesken ovat mielestäni hyvinkin perusteltuja asioiden taustoittamiseksi ja erilaisten mielipiteitten ja näkökulmien esille tuomiseksi. Tälle toiminnalle en esteitä jatkossakaan laittaisi. Kaiken aikaa täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen toimii virkavastuulla ja omassa tehtävässään.Sellaista kannanottoa en kuitenkaan missään olosuhteissa hyväksy, jonka mukaan on hyvä, että poliisi vuotaa salaisia asioita, jotta niistä saadaan tietoa. Kyllä poliisin on kaikessa toiminnassaan noudatettava lakeja. Salassa pidettävien tietojen vuotaminen medialle on rikos, josta on muiden rikosten tapaan jouduttava vastuuseen. Tähän suuntaan poliisi kehittää omia järjestelmiään ja koko laillisuusvalvontaansa. Poliisi on Suomen luotettavin, ja haluaa olla sitä myös jatkossa Poliisi on tuoreen tutkimuksen mukaan luotettavin toimija Suomessa. Poliisia kymmenen luotettavimman organisaation luettelossa peesaavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut, peruskoulut ja lukiot, puolustusvoimat, sairaalat ja terveyskeskukset, Veikkaus, tuomioistuimet, kirkko, Kansaneläkelaitos ja Yleisradio. Arvio perustuu Kuullaanko meitä? -tutkimukseen, jossa lähestyttiin 5000 suomalaista. Kansalaisten palaute kannustaa meitä poliisissa työskenteleviä jatkamaan hyväksi havaitulla tiellä. Poliisin 2020 -raportissa selvitettiin niitä edellytyksiä, joilla voimme tehdä hyvää tulosta vastakin. Oma analyysimme on, että meidän pitää keskittyä yhä enemmän rikoksia ennalta estävään työhön sekä yhteistyöhön eri viranomaisten kanssa. Esitimme poliisin oman toiminnan turvaamiseksi 30 konkreettista toimenpidettä, joista suurin osa koski viranomaisyhteistyötä. Kirjoitin Poliisi-lehden pääkirjoituksessa Poliisi 2020 -raportin julkistamisen yhteydessä, että ”pelastuslaitoksissa saatetaan hämmästellä työryhmän esityksiä siirtää päihtyneiden kuljetukset harvaan asutuilla alueilla osin heille”. Näin myös kävi. Osa keskustelusta jatkui myös julkisuudessa. Valtion ja kuntien välisestä tehtävänjaosta olisi syytä keskustella laajemminkin. Toisin kuin julkisuudessa olleista jutuista on voinut tulkita, niin poliisi ei ole kampeamassa kunnille niille kuulumattomia tehtäviä. Niillä, ja erityisesti kuntien terveysviranomaisilla, on ensisijainen vastuu päihtyneiden auttamiseksi. Silti poliisin pahnoilla nukkui päätänsä selväksi viime vuonna 95000 asiakasta. He kaikki eivät varmastikaan käyttäytyneet uhkaavasti tai vaarantaneet muutoin yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Olenkin esittänyt, että kunnallisia selviämisasemia perustettaisiin lisää, ja samalla suunniteltaisiin niiden valvonnan järjestäminen esimerkiksi osin etävalvontana. Näin taattaisiin asiakkaiden hyvinvointi ja muiden turvallisuus. Päihtyneiden kuljetusten osalta raportissa esitettiin viranomaisyhteistyötä nk. yhden kosketuksen periaatteella. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ensimmäisenä paikalle saapunut viranomainen saattaisi asiakkaan tarvittaessa selviämisasemalle. Ei siihen erikseen poliisipartiota tarvita, paitsi tietysti väkivaltaisissa tapauksissa. Hätäkeskuslaitoksen toimintaa on myös kehitettävä niin, että päivystäjillä on hyvät valmiudet arvioida tehtävän luonnetta. ”Juoppokeikoista” on muutoinkin syytä käynnistää yhteinen, eri viranomaisten välinen keskustelu. Päihtyneiden kuljetusten ohella partioita työllistävät myös erilaiset kuljetukset oikeuskäsittelyihin. Tältä osin esitämme ratkaisuna muun muassa videoitse annettavien lausuntojen lisäämistä. Nämä ovat muutamia esimerkkejä. Kokonaisuuden kannalta jotain on kuitenkin tehtävä. Kuljetuspalvelut sitovat poliisin resursseja ja ovat pois ennalta ehkäisevästä työstä, jonka olemme asettaneet toimintamme tärkeimmäksi tavoitteeksi. Kuten olen aiemmin maininnut, niin panostaminen ennalta ehkäisevään työhön saattaa heikentää poliisin toiminnan tuloksellisuutta lyhyellä tähtäimellä. Riski on kuitenkin perusteltua ottaa, jos voimme vaikuttaa asenteisiin ja käyttäytymiseen pysyvästi. Poliisin mahdollisuudet parantaa tapajuoppoja ovat verrattain rajalliset, mutta liikkumalla aktiivisesti vaikkapa nuorten keskuudessa, ilta- ja yöpartioissa, irc-gallerioissa tai kouluissa, voimme osaltamme estää heitä suistumasta sammioihin. Ei kuulosta helpolta tehtävältä, vai mitä? Emme ole niin kuvitelletkaan. Toisaalta, vaikeitakin asioita on syytä tavoitella. Joskus ehkä ihmeitäkin. PS. Suosittelen kaikkia poliisin tehtävistä kiinnostuneita tutustumaan Poliisi 2020 -raportin aineistoon.
9.4.2009 Koko oikeudellisen ketjun on toimittavaOikeudellinen ketju alkaa esitutkinnasta, jonka poliisi rikosta epäiltäessä käynnistää. Jos esitutkinnan päätyttyä poliisi harkitsee, että asia siirretään syyteharkintaan, syyttäjä aloittaa asian käsittelyn. Jos syyttäjä puolestaan pitää aiheellisena, asian käsittely siirtyy oikeuteen, ensin alioikeuteen ja sen jälkeen mahdollisten valitusten kautta hovioikeuteen ja joskus jopa korkeimpaan oikeuteen saakka. Tuomion jälkeen asia siirtyy täytäntöönpanovaiheeseen, jossa mukaan tulevat ulosotto- ja vankilaviranomaiset. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että koko tämä ketju toimii ja että kaikilla on riittävät resurssit tehdä työtään. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että koko ketjun toimintaa ei tarkastella kokonaisuutena, vaan katsotaan erikseen poliisien, syyttäjien, tuomioistuinten, ulosoton ja vankiloiden resursseja. Yhteiskunnan kannalta tulee ongelmia, olipa resurssivaje missä kohdassa ketjua tahansa. Jos tämä ketju ei toimi, tulee monelle muullekin sektorille vaikeuksia ja lisäresurssipaineita. Syyttäjien resurssit huolestuttavat poliisia Poliisin resurssit ovat EU-maiden pienimmät suhteessa esimerkiksi asukaslukuun. Siitä huolimatta poliisi on pystynyt tehostamaan monin tavoin rikosten tutkintaa. Poliisi tuottaa yhä enemmän ja valitettavasti yhä vaikeampia ja resursseja enemmän syöviä juttuja oikeudellisen ketjun seuraaviin vaiheisiin. Yhteistoimintaa poliisin ja syyttäjien välillä on pyritty tehostamaan erityisesti vakavissa rikosjutuissa. Tällöin syyttäjä olisi tutkintaa seuraamassa ja osittain myös linjaamassa sitä jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Tämä on kaikkien edun mukaista muun muassa siksi, että turhista esitutkintavaiheista voitaisiin luopua ja että syyttäjä pystyisi nopeammin selviytymään syyteharkintavaiheesta. Poliisissa olemme huolestuneina seuranneet keskustelua syyttäjien resursseista ja kaavailuja syyttäjien määrän vähentämisestä. Jos näin tapahtuu, se vaikeuttaisi monin tavoin myös poliisin toimintaa ja entisestään ruuhkauttaisi jo nyt pahoin ruuhkautunutta syyttäjätoimintaa. Kun poliisi on epäiltynä, asia olisi käsiteltävä nopeasti Tälläkin hetkellä poliisi toivoo, että syyttäjät olisivat monessa asiassa nykyistä enemmän mukana ja pystyisivät ratkaisemaan asioita nopeammin. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi ne jutut, joissa poliisi on epäilynä ja joissa syyttäjistä määrätään ensin tutkinnanjohtaja ja sitten myös asiaan syyttäjä. Käsittääkseni ainakin osittain resurssipulan takia nämä jutut kestävät aivan liian kauan. Kun syylliseksi epäiltynä on poliisi, on yhteiskunnan edun mukaista, että asia ratkaistaan mahdollisimman nopeasti. Toki tähän nopeuteen vaikuttavat resurssien lisäksi myös monet muut seikat, mutta resurssien määrä ovat keskeinen tekijä. Kun asia etenee oikeuteen, on poliisin näkökulmasta katsoen tärkeää, että se ratkaistaisiin nopeasti. Näin tähän välivaiheeseen liittyvät haittatekijät, muun muassa mahdollisen rikollisen toiminnan jatkaminen, jäisivät mahdollisimman vähäiseksi. Tämäkin on ehdottoman tärkeää koko yhteiskunnan edun kannalta. Turhat asiat kuormittavat hovioikeutta Vaikka käsittelenkin tässä kirjoituksessani oikeuslaitosta kokonaisuutena, en malta olla mainitsematta erästä erityistä ongelmaa eli hovioikeuskäsittelyä. Mielestäni hovioikeuksia ruuhkautetaan turhilla asioilla. Siellä monet asiat käsitellään käytännössä uudestaan. Samat todistajat käyvät todistamassa samat asiat ja usein vielä siten, että he ovat jo kokonaan ehtineet unohtaa tapauksen, mutta sitten jostakin aikaisemmin antamastaan lausunnosta katsovat, mitä tulevat sanomaan. Tältä pohjalta voidaan jopa väittää, että usein hovioikeuskäsittely on paljon epävarmemmalla pohjalta kuin alioikeuskäsittely, vaikka juuri päinvastoin pitäisi olla. Ennalta estävään työhön panostaminen kannattaa Oikeuden annettua langettavan tuomion alkaa täytäntöönpano erilaisissa vankiloissa. Poliisin näkökulmasta on tärkeää, että oikeanlaisia vankilapaikkoja ja myös vartijoita on riittävästi. Ei voi olla oikein, että vankilapaikkoja vähennetään taloudellisista syistä. Turvallisuuden on oltava lähtökohtana, joten vankiloille on löydyttävä riittävästi rahaa. Muuten yhteiskunnassa liikkuu henkilöitä, joiden ei kuuluisi olla vapaana. Vaikka valotankin asiaa poliisin näkökulmasta, on tilanne aivan sama koko yhteiskunnan edun kannalta. Jos jokin ketjun kohta ontuu, se lisää poliisin työtä sekä heijastuu koko yhteiskuntaan. Poliisin onnistuneella ennalta estävällä työllä ja siihen edelleen panostamalla voidaan vähentää rikoksia ja häiriöitä ja sitä kautta vähentää myös oikeudellisen ketjun muiden osien sekä muiden viranomaisten työtä.
5.3.2009 Työttömät poliisit työllistetään ja uudet tulijat saavat työtä Keskustelu poliisien työttömyydestä käy vilkkaana hallinnon sisällä, josta se luonnollisesti siirtyy myös julkisuuteen. Tällä hetkellä on vielä runsaasti työttömiä poliiseja, laskutavasta riippuen 150-200. Harmillista on, että vuoden alussa joitakin määräaikaisia työsuhteita päättyi, ja kortistoon tuli muutamia työttömiä poliiseja lisää. Nyt tämä kehitys on saatu loppumaan. Määräaikaisia työsuhteita jatketaan, kunnes lopulliset päätökset työllistämisestä tehdään. Tarkoitus on, että emme joudu tilanteeseen, jossa toisesta päästä työllistetään ja toisesta heitetään kortistoon. Tilanne eri puolilla Suomea on jonkin verran erilainen, mutta kaikkialla lopputulos tulee olemaan se, että työttömät poliisit työllistetään viimeistään 1.7. tänä vuonna. Senkin jälkeen luonnollisesti joitakin kymmeniä tulee olemaan työttömänä johtuen esimerkiksi siitä, että henkilö ei halua ottaa työtä vastaan kaukaa kotoa olevalta paikkakunnalta. Poliisin ylijohto on kartoittamassa poliisilaitosten työllistämistilannetta tällä hetkellä. Poliisilaitoksille on jaettu 4,4, miljoonan euron lisämääräraha työllistämiseen. Kun tilanne maaliskuun aikana saadaan selvitettyä, ylijohto jakaa vielä vähintään 4,1 miljoonaa euroa lisää. . Tämä raha kohdennetaan eri poliisilaitoksiin siten, että työllistäminen on mahdollista 1.6. alkaen. Työllistämistoimien on oltava tehtynä viimeistään 1.7. Tämän jälkeen Poliisiammattikorkeakoulusta valmistuneiden tilanne arvioidaan erikseen ja ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin. Nykyisenkaltaiseksi tilannetta emme tule päästämään. Joitakin poliiseja saattaa toki olla eri syistä vailla töitä, mutta kokonaistilanne tulee olemaan hallinnassa näiden toimenpiteiden jälkeen. Määrä riippuu annetusta rahoituksesta Miksi tähän tilanteeseen on sitten tultu? Syitä on monia. Mielestäni nyt ei kuitenkaan ole syytä katsoa peräpeiliin, vaan kohti tulevaisuutta. Sisäasiainministerille tullaan jättämään 19.3. Poliisi 2020 -raportti, jossa käsitellään poliisien määriä ja sitä kautta koulutustarvetta vuoteen 2020 saakka. Poliisi toimii annetun rahoituksen puitteissa. Siksi onkin tarkoitus luoda nykyistä selkeämpi kytkentä henkilöstön määrän ja rahoituskehysten välillä. Uskon, että siinä myös onnistutaan, ja se tulee helpottamaan tilannetta tulevaisuudessa. Keskusteltaessa poliisin työttömyydestä kannattaa myös muistaa yhteiskunnan kokonaistilanne tänään. Poliisien osalta tilanne pystytään hoitamaan ja se myös tehdään. Asia on tärkeä, koska poliiseja todella tarvitaan turvallisuuden takaajina yhteiskunnassamme. Asia on hoidettava myös sen takia, että koska poliisikoulutus on ilmaista ja siihen uhrataan poikkeuksellisen paljon yhteiskunnan rahaa, olisi epäloogista, jos poliiseja koulutettaisiin työttömyyskortistoon tai vaikkapa yksityisen turvallisuusalan palvelukseen. Nyt vaaditaan vielä vähän kärsivällisyyttä. Projekti poliisien työllistämiseksi on kaikkien aikojen suurin. Haluamme tehdä sen mahdollisimman tasapuolisesti ja siksi se vie aikaa. Arvion paikka on sitten heinäkuussa. Uusilla valinnan varaa Nyt poliisikoulutuksen aloittavat ovat valmistuttuaan erittäin hyvässä asemassa, koska tilanne poliisissa on muuttumassa. Kun huolehdimme poliisien työllistämisestä tänä ja vielä ensi vuonna, sen jälkeen tilanne on aivan erilainen. Muutaman vuoden kuluttua poliiseja jää eläkkeelle enemmän kuin uusia valmistuu. Hakijoiden määrä poliisikoulutukseen romahti viime vuonna. Koulutukseen saatiin vain 218 opiskelijaa, kun tavoite oli 312. Tänä vuonna ensimmäisessä haussa tilanne on oleellisesti muuttunut ja uskomme, että saamme tämän vuoden kiintiön täyteen. Äsken mainitsemani Poliisi 2020 -raportti tulee esittämään arvion poliisin tarvitsemasta henkilöstön määrästä vuoteen 2020 saakka. Tämän pohjalta tehdyt päätökset ratkaisevat, paljonko opiskelijoita seuraavien vuosien aikana koulutukseen otetaan. Se on kuitenkin varmaa, että koulutuspaikkojen määrä tullaan arvioimaan todellisen tarpeen pohjalta, joten koulutukseen nyt tulevat voivat olla varmoja siitä, että työttömyyskortistoon he eivät joudu. 30.1.2009 Poliisi ei tarvitse uusia Karhu-ryhmiä Kauhajoen ampumistapauksen jälkeen on käyty keskustelua siitä, miten poliisin tulisi menetellä saavuttuaan paikalle vastaavanlaisissa tilanteissa sekä siitä, millainen valmius vaativien poliisitilanteiden varalla tulisi olla. On myös harjoiteltu vaativaa poliisitoimintaa esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa terroristit ovat kaapanneet laivan. Poliisin toimintastrategian mukaan poliisi on kriisiorganisaatio, joka pystyy nostamaan valmiuttaan ja toimimaan aina tilanteen edellyttämällä tavalla. Toiminta kriisilanteissa on siis poliisille normaalia ja jokapäiväistä. Tänä päivänä jokapäiväistä toimintaa ovat esimerkiksi linnoittautumistilanteet, joita tapahtuu joka viikko jossakin päin Suomea. Poliisitoiminnan avainsanoja ovat suunnitelmallisuus, koulutus ja varusteet. Poliisilla on toimintasuunnitelmat hyvin monentyyppisiin tilanteisiin. Omat suunnitelmat on laadittu esimerkiksi ilma-aluksiin tai laivoihin samoin kuin ydinvoimaloihin kohdistuneita tekoja varten. Toiminta erilaisissa kriisitilanteissa perustuu viranomaisten tiiviiseen yhteistyöhön. Tärkeitä yhteistyökumppaneita poliisille ovat puolustusvoimat, rajavartiolaitos ja pelastuslaitos. Olipa tilanne mikä tahansa, poliisi ei koskaan voi olla kriisissä, vaan toimii tehtyjen suunnitelmien ja saamansa koulutuksen mukaisesti. Kansainvälistä yhteistoimintaa tehostetaan Tällä hetkellä tehostetaan kansainvälistä yhteistoimintaa. On pohdittu esimerkiksi eri maista koottavien niin sanottujen valmiusjoukkojen saannin mahdollisuuksia äärimmäisen vakaviin tilanteisiin. Myös mahdollisuudet saada Suomeen avuksi vieraan maan poliisijoukkoja paranevat koko ajan. Myös yhteistyötä Venäjän kanssa selvitetään lähitulevaisuudessa. Luonnollisesti yhteistoiminnan tehostuminen tarkoittaa mahdollisuutta myös toiseen suuntaan eli meidän erikoisjoukkojemme lähettämistä muihin maihin. Tällöin kyseeseen tulee lähinnä valmiusryhmä Karhu. Suomen poliisin yhteistyö muiden viranomaisten kanssa on kansainvälisesti vertailtuna harvinaisen tiivistä. Monessa maassa sisäisen turvallisuuden ja ulkoisen turvallisuuden viranomaisten välillä on aukkoja, jopa melkoisia kuiluja. Meillä sen sijaan tavoitteena on kehittää kokonaisuutta siten, että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden välinen ero kapenee. Tähän suuntaan mennään selkeästi jo nyt esimerkiksi kansainvälisen kriisihallinnan alueella. Mielestäni jatkossakin toiminta erityistilanteissa kannattaa ensisijaisesti perustaa laajaan ja toimivaan virka-apujärjestelmään, jossa poliisi voi silloin kun omat resurssit eivät riitä pyytää virka-apua ennen kaikkea rajavartiolaitokselta ja puolustusvoimilta. Uusia erikoisryhmiä ei tarvita Suomessa järjestettiin 22.tammikuuta koulusurmia pohtiva kansainvälinen seminaari, johon osallistui asiantuntijoita 13 EU-maasta. Seminaarissa kuultiin Saksan ja Kanadan poliisien edustajien esitykset heidän toimintatavoistaan. Seminaarin yksimielinen suositus oli, että koulusurmissa ja muissa vastaavanlaisissa tilanteissa ensimmäisenä paikalle tulevien poliisien tehtävänä on saada surmaaja lopettamaan toimintansa mahdollisimman nopeasti. Kaikilla perushälytyspartioilla on siis oltava riittävä koulutus ja varustus yllättäviinkin tilanteisiin. Uusilla poliisilaitoksilla pitäisi kuitenkin olla valmius siihen, että alueilta pysyttäisiin nopeasti kokoamaan vaativien tilanteiden ryhmä. Kuitenkaan Karhu-ryhmän kaltaisten muiden erikoisryhmien perustaminen Suomeen ei ole mahdollista eikä edellä mainitsemani ajattelutavan mukaan edes tarpeellista. Karhu-ryhmän toimintaa on tarkoitus kehittää. Tätä varten on perustettu työryhmä, jonka toimikausi on kuluva vuosi. Kaiken pohjana nyt ja tulevaisuudessa on oltava vahva poliisin peruskoulutus, jossa jokainen poliisiksi opiskeleva saa valmiudet kaikkiin yllättäviinkin tehtäviin. Suomalainen poliisi on moniosaaja ja näin tulee olla myös jatkossa. Tämänkaltaisen peruskoulutuksen jälkeen on tarjolla oltava riittävästi erikoiskoulutusta muun muassa erityyppisiin vaativiin ja pitkäkestoisiin toimintatilanteisiin.
7.11.2008 Paikallispoliisi uuteen kaapuun Uudet poliisilaitokset aloittavat 1.1.2009. Entisen 90 poliisilaitoksen tilalle on perustettu 24 uutta poliisilaitosta. Poliisin hallinnon uudistuksen ensimmäinen vaihe alkaa siis olla valmis. Mikään poliisilaitos ei yhdisty toiseen, vaan nyt on muodostettu kokonaan uusia poliisilaitoksia. Tällä haetaan sekä toiminnan että talouden hyötyjä. Toiminnallisesti joustavuus lisääntyy ja reagointikyky yllättäviinkin muutoksiin nopeutuu. Poliisilaitosten erikoisosaaminen lisääntyy ja sitä kautta toiminnan laatu paranee. Uudistuksessa on haluttu siirtää painopistettä mahdollisimman paljon hallinnosta, tukitoimista ja johtamisesta eturintamaan poliisin kenttätyöhön. Selvää tietysti on, että muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Tähän tarvitaan useiden vuosien ylimenokausi, koska haluamme noudattaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa ilman irtisanomisia ja lomautuksia. Koska poliisiinkin kohdistuu tuottavuusohjelman vaatimuksia, tällä uudistuksella tähdätään siihen, että henkilöstövähennykset eivät koske operatiivisissa tehtävissä olevia poliiseja. Ilman tätä uudistusta se olisi mahdotonta. Avainasemassa lähipoliisitoiminta Vaikka poliisilaitosten alueet suurenevatkin oleellisesti, ei peruspoliisitoiminta katoa mihinkään pääpoliisiaseman ulkopuoleltakaan. Tämä varmistetaan kehittämällä lähipoliisitoimintaa. Poliisin näkyvyys on tarkoitus pitää vähintään entisellään, normaalia rikostutkintaa tehdään eri toimipiisteissä ja lupapalveluja on tarkoitus saada ajanvarauksella useista pisteistä. Lupapalveluissa on aina muistettava, että ihmiset tarvitsevat niitä varsin harvoin. Tärkeintä on saada jatkossakin laadukasta palvelua, vaikka sitten joissakin asioissa jouduttaisiinkin menemään vähän entistä kauemmaksi. Sähköiset palvelut ja ajanvarausjärjestelmä ovat tulevaisuuden kehitystä. Lähipoliisitoiminnan kulmakiviä ovat koulupoliisijärjestelmän kehittäminen ja paikallisten turvallisuussuunnitelmien syventäminen yhdessä eri viranomaisten kanssa. Poliisin yhteistyötä koulu-, sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa paikallistasolla on tarkoitus lisätä. Vaikka uudistuksesta on maalattu monia uhkakuvia, voin vakuuttaa, että uudistuksen vaikutuksia poliisin toimintaan seurataan tarkoin ja tarvittaessa mahdollisiin epäkohtiin tullaan myös puuttumaan. Tärkeää on, että ihmisten turvallisuuden tunne pysyy korkeana ja myös luottamus poliisiin säilyy lujana. Tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua Uudet poliisilaitokset ovat luoneet organisaationsa ja henkilöt on sijoitettu uusiin tehtäviin. Olen varma siitä, että uusi järjestelmä toimii ja sitä voidaan kehittää entistä paremmaksi tulevaisuudessakin. Uudistuksen toteutuksessa on tärkeää, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti kaikkialla Suomessa. Kun poliisilaitoksia on entistä vähemmän, näihin asioihin voidaan kiinnittää erityistä huomiota. Uskon, että tässäkin pääsemme parempaan lopputulokseen kuin aikaisemmin. Hälytyspaikalle tulo ei hidastu Uudistuksen yhteydessä on epäilty, että poliisin tuleminen hälytyspaikalle kestää entistä kauemmin. Tähän en kuitenkaan usko. Nopeuden varmistamiseksi meillä on uusia teknisiä mahdollisuuksia, joiden avulla esimerkiksi poliisiautojen sijainti voidaan nähdä. Autoja voidaan ohjata joustavasti ja varautumaan paremmin myös tulevaan. Kokonaisuudessa ovat mukana paikallispoliisin autojen lisäksi myös liikkuvan poliisin autot, jotka ovat samalla tavalla lähtövalmiita kiireellisiin hälytyksiin. Tilannetta tullaan seuraamaan kuukausittain. Rajalliset taloudelliset mahdollisuudet pakottavat meidät koko ajan tehostamaan toimintaamme ja parantamaan tuottavuutta riippumatta siitä, onko meillä tuottavuusohjelmia vai ei. Uskon kuitenkin täysin, että uudet poliisilaitokset pystyvät palvelemaan ihmisiä vähintäänkin samantasoisesti kuin aikaisemmin. Päinvastoin uskon palvelujen paranevan muun muassa joustavuuden lisääntymisen ja erikoisosaamisen tehostamisen kautta. Toivon, että kansalaiset antavat poliisille palautetta silloin, kun asiat eivät suju, mutta myös silloin, kun ne sujuvat. Poliisihan on ihmisiä eikä suinkaan itseään varten. Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta!
7.11.2008 Poliisikin on syytön, kunnes toisin todistetaan Poliisin toimintaa käsitellään ja arvioidaan mediassa päivittäin. Huomattava enemmistö jutuista käsittelee poliisin arkea: rikosten ennaltaehkäisyä ja niiden ratkaisemista. Tätä työtä tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä joukkoviestimien kanssa. Juttujen joukossa on myös epäilyjä poliisin tekemiksi rikoksiksi. Niiden yhteydessä on kysytty, mikä poliisissa on vikana. Vastauksia on ollut vaikea antaa, sillä niitä ei ole ollut. Poliisi ei ole myöskään voinut juuri osallistua keskusteluun. Tieto - ja tiedotusvastuu - on ollut tutkinnanjohtajalla eli näissä tapauksissa syyttäjällä. Yksittäiset poliisimiehet voivat kokea tilanteen kohtuuttomana ja leimaavana. Esimerkiksi alkusyksystä uutisoitiin voimakkain sanakääntein tapaus, jossa poliisin kerrottiin uhkailleen syyttäjää. Saamieni tietojen perusteella poliisi ei ollut näin menetellyt. Väite oli kuitenkin niin vakava, että pyysin syyttäjää arvioimaan asian. Tapaus tutkittiin perusteellisesti ja syyttäjätutkinnanjohtaja päätti, että esitutkinnalle ei ole perusteita. Päätös saatiin kiitettävän nopeasti. Toisin on ollut tilanne useamman vuoden takaisten huumetapausten tutkinnassa. Poliisi on voinut vain odottaa. Tilanne on alkanut kuitenkin selkeytyä. Viimeksi tällä viikolla syyttäjä ilmoitti, että viisi poliisimiestä on jätetty epäilyjen ulkopuolelle. Oikeusvaltion kantava periaate on olettama syyttömyydestä. Toivon, että poliisiakin kohdellaan syyttömänä kunnes toisin todistetaan. Sen mukaisesti poliisi itse toimii ja samalla olettaa, että tämä periaate huomioitaisiin laajemminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Poliisin on oltava erityisen ankara itseään kohtaan Poliisitoiminnan on oltava kaikissa muodoissaan lainmukaista, läpinäkyvää ja avointa. Mahdollinen epäilyskin siitä, että näin ei olisi, on otettava vakavasti. Siksi poliisin on oltava erityisen ankara itseään kohtaan. Vallalla on oltava nollatoleranssin. Mahdolliset väärinkäytökset on selvitettävä ja virheelliset käsitykset korjattava. Kun poliisin ylijohto pyytää selvitystä alaiseltaan hallinnolta, on kyse samankaltaisesta toiminnasta, jota jokainen esimies tekee omalla työpaikallaan. Silloin selvitetään, onko toimintatavoissa kehittämistä. Poliisin ylijohdon on lain mukaan valvottava poliisitoimintaa koko maassa. Sisäisellä valvonnalla ei ole kuitenkaan rikosoikeudellista merkitystä mahdollisen syyllisyyskysymyksen ratkaisussa. Kun kysymys on rikosasiasta, todistusaineisto hankitaan esitutkinnassa, jota sääntelee esitutkintalaki. Varsinainen oikeus- sekä näyttökysymysten arviointi kuuluu viime kädessä tuomioistuimelle. Jos poliisimiestä on syytä epäillä rikoksesta, niin poliisiorganisaatiosta ulkopuolinen taho eli syyttäjä arvioi tapauksen. Jotta poliisin toiminta olisi luotettavaa, niin kynnys tälle menettelylle on pidettävä matalana. Kyse ei ole ajojahdista tai epäluottamuslauseesta, vaan laillisuudesta. Tästä syystä poliisi siirtää vuosittain lukuisia tapauksia valtakunnansyyttäjäviraston ja syyttäjän harkittavaksi. Näin tehdään siitä huolimatta, että vain osa johtaa esitutkinnan käynnistämiseen ja vain ani harva johtaa poliisin tuomitsemiseen. Rikostorjunta ei saa kärsiä epäselvien tulkintojen takia Poliisin toimia koskeva tutkinta on liittynyt lähinnä valeostoihin ja peitetoimintaan, joka on verrattain uutta lainsäädännössämme. Tapauksia on ollut vuosittain vain muutamia kymmeniä. Varsinainen oikeuskäytäntö lainkohtien tulkitsemisesta puuttuu lähes kokonaan. Kun lakia valmisteltiin kymmenisen vuotta sitten, oli yhteiskunnallinen keskustelu suhteellisen vaimeaa. Olikin ennakoitavissa, että jossakin vaiheessa näiden lakisääteisten menetelmien käytöstä keskustellaan laajemmin. Huumausainerikostorjunnan kannalta ei ole mahdollista, että poliisi jättäisi toimimatta tilanteessa, joissa hän kokee epäselvien tulkintojen takia vaaraksi joutua julkisen arvostelun ja raskaan rikosprosessin kohteeksi. Poliisilla on toimimispakko. On muistettava, että poliisi ei ole itseään varten, vaan sille yhteiskunnan antamaa tehtävää varten. Suomen poliisille on ensiarvoisen tärkeää, että kansalaiset luottavat poliisiinsa. On oikein, että aika ajoin ulkopuolinenkin taho tarkastelee poliisin oman valvonnan tasoa. Minun tietooni ei ole kuitenkaan tullut mitään sellaista uutta, jonka johdosta järjestelmää olisi oleellisesti muutettava. Poliisin laillisuusvalvontaa ja sisäistä tarkastusta tehostetaan luontevasti osana uusien poliisilaitosten perustamista ja valtakunnallisten yksiköiden virtaviivaistamista. Tietovuotojen ehkäisy ei estä aktiivista tiedottamista Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio antoi torstaina selvityksensä poliisin tietovuodoista. Päätöksessään hän ilmoitti huolensa erityisesti tietovuodosta medialle. Kyse on nimenomaan salaisten tietojen mahdollisista vuodoista. Oikeusasiamiehen kanssa on helppo olla samaa mieltä asiasta. On kuitenkin muistettava, että tietoja esitutkinnassa olevista asioista antavat julkisuuteen myös asianosaiset eli todistajat ja asianomistajat, joita eivät samanlaiset salassapitosäännökset koske. Tietolähteen suojan takia on vaikea jälkeenpäin tietää, mistä media on tietonsa saanut. Poliisissa otetaan luonnollisesti tosissaan oikeusasiamiehen kannanotot. Haluan kuitenkin samalla korostaa poliisin aktiivisen tiedottamisen merkitystä. Tässä suhteessa oikeusasiamiehen kannanotto ei poliisin strategiaa muuta. Luonnollisesti poliisin ja median välisen yhteistyön tapoja on syytä yhdessä pohtia. Mikko Paatero poliisiylijohtaja2.10.2008 Hyvinvointi luo turvallisuutta – turvallisuus hyvinvointia Kauhajoen raakojen veritekojen jälkeen on syytä tehdä monia asioita. Nyt selvitetään, mitä on tehty. Tutkinnat ovat vireillä sekä itse tekojen että poliisin luparatkaisujen suhteen. On ryhdyttävä ja on jo ryhdyttykin lukuisiin erilaisiin tarkistuksiin, kuten lain muutosprosesseihin. Kaikkia näitä tarvitaan. Kenenkään ei kuitenkaan pidä kuvitella, että näin ratkaistaisiin perusongelmat. Valitettavasti on niin, että millään kielloilla ja kontrolleilla ei tulla tulevaisuudessakaan estämään Kauhajoen kaltaisia tapahtumia. Suurimpana uhkana syrjäytyminen Eräs asia on kuitenkin kaikkien tulevaisuuskyselyjen ja analysointien kärjessä. Suurin sisäisen turvallisuuden uhka Suomessa on syrjäytymiskehitys. Ei siis järjestäytynyt rikollisuus, ei internet-maailma, ei terrorismi, vaan syrjäytyminen. Se luo pohjaa ja mahdollisuuksia monille ei-toivotuille kehitystrendeille, kuten raa’alle väkivallalle ja ääriryhmittymille. Jos tämä tunnustetaan, vastatoimien täytyy olla pitkäjänteisiä ja koko yhteiskuntaa ravistelevia ja ennen kaikkea kaikkien yhteisvastuuta vaativia. Poliisin näkökulmasta näkymä on aika lohduton. Me emme yksin pysty tekemään paljoakaan. Kun asiasta tulee poliisiasia, ihminen on usein jo menetetty väärille vaikutteille niin syvästi, ettei muu kuin jokin hyvin järisyttävä henkilökohtainen kokemus voi siihen enää vaikuttaa, eivät yhteiskunnan toimet. Ongelmiin puututtava nopeasti Ongelmat olisi nähtävä jo varhaisessa ikävaiheessa. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että negatiiviset tekijät ovat jo geeneissä ja että vain suotuisat ympäristötekijät voivat estää niiden nousemisen pinnalle. Oli niin tai näin, lienee kuitenkin yksiselitteisesti tutkittu, että varhaisessa ikävaiheessa ilmenneet häiriötekijät ja väkivaltainen käyttäytyminen jatkuvat, jos niihin ei puututa. Vain varhainen havainnointi ja asioihin puuttuminen nopeasti, viimeistään esikoulussa ja alakoulussa, voivat auttaa. Yhteiskunnan hyvinvointirakenteen on kestettävä se, että koulu- ja sosiaaliviranomaisilla ja esimerkiksi kouluterveydenhuollolla on todelliset mahdollisuudet puuttua näihin asioihin ja saattaa ne laajempaan tarkasteluun. Nykyisessä tilanteessa on täysin turhaa syyllistää näiden alojen työntekijöitä. Heillä ei ole resursseja eikä lainsäädännöllisiä mahdollisuuksia tähän tehtävään. Itse asiassa ei ole miellettykään, että heille ensisijaisesti kuuluisi sisäisestä turvallisuudesta huolehtiminen. Jossain määrin tähän on herätty sisäisen turvallisuuden ohjelmassa, mutta aivan liian yleisellä tasolla ja maailmoja syleilevästi. Suunta on toki oikea. Jos tämä pohja olisi kunnossa, sitä voitaisiin täydentää esimerkiksi rippikoulun tai asevelvollisuuden aikana siten, että siellä tapahtuneet havainnot saatettaisiin eri viranomaisten tietoon. Tässä vaiheessa en itse enää usko ihmisen ihmeparantumiseen, mutta silloin voitaisiin suojata muita paremmin. Kumpi on tärkeämpää, intimiteettisuoja vai turvallisuus? Jotta eri viranomaiset todella voisivat toimia sisäisen turvallisuuden hyväksi, on mietittävä, mikä on tärkeää – ihmisten intimiteettisuoja vai turvallisuus. Keiden kaikkien on aktiivisesti annettava tietoja viranomaisille? Kyllä nyt lienee niin, että tietosuojan olisi väistyttävä ainakin jonkin verran. Tarkoituksena ei tietenkään ole tavoitella poliisivaltiota, jossa kaikkia tarkkaillaan kaiken aikaa. Senhän toki tietävät kaikki, ettei se ole edes mahdollista näillä poliisin resursseilla. Eikä edes silloin, jos poliisien määrää lisättäisiin vaikkapa tuhannella, mikä vastaisi esimerkiksi Ruotsin ja Norjan tämän hetkisen päätöksenteon linjauksia. Lähiyhteisön kontrolli palautettava En ole kuitenkaan tässä yhteydessä vaatinut poliisille lisää resursseja. On tietysti selvää, että jossakin määrin sekin on välttämätöntä ja järkevää. Poliisin ensisijaisen tehtävän täytyy olla rikosten ja häiriöiden ennaltaehkäisy, johon resursseja olisi löydyttävä lisää. Tärkeintä poliisinkin kannalta kuitenkin on, että yhteiskunnan perusrakenteet ovat kunnossa ja ihmiset tuntevat olonsa turvatuiksi. Tämän saavuttamiseksi varmasti tarvitaan lisäsatsauksia myös muilta viranomaisilta. Tilanne ei kuitenkaan parane vain viranomaisten toimin, vaikka resursseja lisättäisiinkin. Avainasemassa olemme me kaikki. On palautettava lähiyhteisön tarkkaavaisuus ja lähikontrolli. Tätä voidaan nimittää myös lähimmäisen rakkaudeksi, kiinnostukseksi lähellä asuvia kohtaan. Meillä olisi oltava kiinnostusta kysyä, miten heillä menee varsinkin silloin, kun ilmenee jotakin poikkeavaa. Ympärilleen silmäily ja ihmisten sosiaalinen vastuu toinen toisistaan voi palauttaa meille jotain sellaista, joka tuntuu olevan jo katoamassa ja jonka häviäminen voi jatkossa tuoda ihmisille lisää murhetta ja pahoinvointia. En usko siihenkään, että syyllisten kiihkeällä hakemisella ja päiden vadille vaatimisella saavutettaisiin mitään pysyvää. Tietysti niiden, jotka ovat lakeja vastaan rikkoneet, on jouduttava vastaamaan teoistaan oikeusvaltion hyvien periaatteiden mukaisesti. Vain pysähtymällä yhdessä miettimään, missä suomalainen yhteiskunta juuri nyt on, voidaan löytää se toimenpiteiden kokonaisuus, jolla päästään tulevaisuudessa parhaisiin mahdollisiin tuloksiin ja jolla voidaan palauttaa ihmiselle ehkä sittenkin se tärkein asia eli turvallisuuden tunne. Tähän meillä on hyvät mahdollisuudet, vaikka juuri nyt meidän kaikkien mieltä ahdistavat tuska ja voimattomuus.  Takaisin  Tulosta sivu |
